.

.
.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Valoa hämäryyteen

Nyt kuuluisi kaikkien huokailla päivien lyhyyttä ja pimeyttä, vaan eipä voi. Nautin niin paljon tästä pimeästä vuodenajasta. Mitä huonompi sää, sitä suloisempi päivä. On ihanaa, kun tuuli jylisee ja ujeltaa, ja räntäroiskeet mätkähtelevät ikkunaan. Tässä on varmasti jotain hyvin alkukantaista; koskaan ei ole tunnelmallisempaa nauttia kotipesässä tulen loimotuksesta kuin loppusyksyn myrskyisissä säissä. Sen lämpöisemmältä ei koti voi tuntua.

Mikä erityinen, lähes suggestiivinen teho tämän hämäryyden keskellä on myös kynttilöiden valolla ja muilla pienillä valoilla.

Neuloin ohuesta paperilangasta erittäin paksuilla puikoilla (no. 15) kaitaleen harvaa aina oikein-neulosta valokranssia varten. En löytänyt valkoista lankaa, joten valitsin vaaleanharmaan. Se osoittautuikin oikein hyväksi (pakko-)valinnaksi, sillä jälki muistuttaa hauskasti jotain jäkälää.



En ole vielä ehtinyt kiinnittää kranssiin valosarjaa ja ommella sitä muotoonsa, mutta kieputin sen jo valosarjan ympärille nähdäkseni, miltä se näyttää.


Ja kivaltahan se näyttää. Iltahämärässä valojen kanssa otetut kuvat eivät tee oikeutta kranssin kauniille vaalenharmaalle jäkälänvärille, jonka ansiosta se on niin persoonallinen - ja ihan erityisen jouluinen.

Valot sammutettuina pintarakenne ja väri näkyvät. Tosin tukirenkaan puuttuessa muoto on vähän valahtanut ja langatkin vielä roikkuvat... eli vähän viimeistelyä on vielä jäljellä.



Vahingossa valittu väri olikin siis mitä parhain sattuma. Jos nyt tekisin uuden kranssin, valitsisin ehdottomasti juuri tuon vaaleanharmaan langan.

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

moikka, pilvi! kiitos ihanasta blogistasi. koetin kaivella s-postiosoitettasi täältä jostakin mutta en löytänyt. toivottavasti tämä kommentti tavoittaa sinut. olen kanssabloggari ja toimittaja tampereelta, ja mulla olisi yksi mukava asia, josta haluaisin jutella kanssasi. laittaisitko mulle mailia osoitteeseen mmmustatuntuu@gmail.com? :-)

Pilvi kirjoitti...

Hei Jonna!

Kiitos kommentista! Enpä tosiaankaan ole huomannut laittaa blogiin sähköpostiosoitettani. Täytyypä korjata asia.

Kävin myös Sinun kiinnostavassa blogissasi. Mahtava! Päätyi heti suosikkeihini :-)

Niin, ja vastasin myös tuohon gmail-osoitteeseesi.