sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisyön ateria


Käytännön syistä meillä kokoonnuttiin pääsiäisyön aterialle jo illansuussa

 

Pääsiäismenumme jatkui Hesarin ruokatorstai-ohjeilla. Mies valmisti todella herkullisen vuohenjuusto-perunagratiinin


Karitsan paahtopaisti maustettiin oliivi-yrttitahnalla


Timjamikastike


Pääsiäsaterian jälkiruuaksi tytär valmisti ihanaa jogurttipannacottaa passionhedelmän kera


Minun lapsuudessani äiti piilotteli pääsiäissunnuntain vastaisena yönä suklaamunia sinne tänne itse kunkin vaatteisiin ja tavaroihin. aamulla niitä sitten hartaasti etsittiin. Jos myöhemmin, aikuisena, satuin olemaan kotipuolessa käymässä pääsiäisenaikaan, vähintään yksi muna löytyi edelleen pääsiäisunnuntain aamuna vaikkapa sukasta, tai kengästä. Äiti ei unohtanut.

Omassa perheessäni on ollut  sellainen perinne, että pääsiäiskukko munii pääsiäisyönä suklaamunia lapsille, mikäli he ovat illalla ennen nukkumaan menoaan valmistaneet kukolle hienon pesän, sellaisen, että kukon tekee mieli siihen munia. Kaikenkirjavia kukonpesiä onkin aina tähän asti löytynyt lasten huoneiden liepeiltä, ja aina on myös kukko ne löytänyt. 

Niin tänäkin pääsiäisenä, vaikka lapset alkavat vanhimmasta päästä olla jo melko isoja. Ehkäpä tämäkin perinne jatkuu niin kauan kuin on yhteisiä pääsiäisiä...

 Pääsiäisunnuntain päiväkahvilla oli kulitsan ja pashan vuoro


Sahrami antaa kulitsalle kauniin keltaisen värin


Hyvää pääsiäissunnuntaita!


7 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mitä herkkuja... namm maistuis kyllä minullekin...:)
Mukavaa pääsiäissunnuntaita, myös sinulle!

Ane / Tekemisen maku kirjoitti...

Kivan näköisiä juttuja teillä. Ja ihanan värikästä! Liityin lukijaksi heti. Tervetuloa vastavierailulle:).

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Irmastiina, ja samoin Sinulle - vaikka nyt aika illassa jo ollaankin :-)

Ja Anna-Sofia, lämpimästi tervetuloa! Minäkin asetuin heti taloksi tosi kiinnostavaan blogiisi, paljon kiitoksia hyvästä vinkistä!

Valoblogin Taru kirjoitti...

Jestas että on herkullisen näköistä kaikki! Itsellä ei ole oikein minkäänlaisia perinteitä mihinkään juhlapyhiin, joten ei voi kuin vesi kielellä (ja vähän kateellisena) hattua nostaa :) Hirmuisesti vaivaa, mutta varmasti myös sen arvoista!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Moi Taru!

Kiitos kommentista!

Minä olen vuosi vuodelta yhä enemmän alkanut nauttia nimenomaan juhlien ja juhlapyhien valmistelusta. Itse juhla kun on nopeasti ohi, mutta valmistellessaan voi päivä- ja viikkotolkulla hekumoida kulloisenkin juhlan tunnelmissa.

Juhlapyhiäkin ja muita juhlan aiheita on vieläpä aika usein, ne katkaisevat mukavasti arjen (vaikkei arjessakaan mitään vikaa ole - siitäkin saa paljon iloa irti!).

Tunnelmallisia kevätpäiviä sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivoista postauksista taas.
Teillä on kyllä ollut ihanan värikylläinen(upea tuo Charles) ja maistuva pääsiäinen.
Ps. nyt on "napakettu" upeana seinällä!
-Sari-

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Anonyymi - oli jostain syystä pakko saada värejä tähän pääsiäiseen.

Napaketun kanssa olit minua nopeampi :-)

Onnellista viikon jatkoa!