.

.
.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksyisiä tunnelmia

Kännykkäkameralla mennään edelleenkin...

Ompelin sohvatyynyjä vähän uudella tavalla. Odottelivat nimittäin raitakankaat aika pitkään inspiraatiota, kun vetoketjujen ompeleminen tuntuu minusta aika työläältä, varsinkin kuuteen tyynyliinaan. Niinpä kehittelin systeemiä siten, että ompelin vetoketjun puolikkaat kiinni tyynyliinakankaan päihin, ennen sivusaumoja ja sitten hurautin päät kiinni suoralla saumuriompeleella samalla kun ompelin sivusaumat. Tämä mahdollisti todella nopean ja helpon sarjatyöskentelyn, ja "fuskaaminen" paljastui vain pienen pieninä epämääräisyyksinä saumassa vetskarin molemmissa päissä. Menetelmä toimisi täydellisesti jos vetoketju tulisi keskelle jompaa kumpaa sivua eikä yläsaumaan, kuten nyt. Mutta nytkin saa saumaa melko tarkoin tutkia epämääräisyydet huomatakseen.

Sen sietää, sillä vetoketjun kiinnittäminen tällä tavalla kesti ehkä vain noin minuutin.. Eikä kuudessakaan kauaa mennyt. Näin teen tästä lähtien aina!


Tänä vuonna syksy on ollut paitsi epätavallisen lämmin, myös hyvin aurinkoinen. 

Rannassa koko kesän jatkuneet pihatyöt hahmottuvat parvekkeelta muuttuneina maastonmuotoina. 



Ylemmässä kuvassa uusi penger, jonka alemmalle tasolle, kivimuurin kainaloon suunnitellaan hedelmätarhaa. Muutama omenapuu siinä jo onkin. Uudet nurmikot ovat vielä hentoisia.

Alemmassa lähikuvassa näkyy, mihin pisteeseen viimeiseksi kylvetty nurmi tänä syksynä ehti. Kasvu jatkunee tästä kevätpuolella.



Tässä muuten vertailun vuoksi vielä kevätkuva yläkuvassa talon edessä näkyvästä omenapuusta...


Maankorotusoperaation yhteydessä rantaan kipattiin 120 kuorma-autollista täytemaata. Maanpinnan muodot ovat nyt paremmat, mutta yllättävän vähän tuo hurjalta kuulostava maamäärä muuten näkyy. Pinta nousi kuitenkin rannassa noin 80 senttiä, joten ei ole ollenkaan varmaa, että rannan suuret puut siitä selviävät.


Yritimme kyllä hoitaa asian oikeaoppisesti. Noin latvusten laajuiset alueet puiden ympärillä jätettiin täyttämättä muun maantäytön yhteydessä. Myöhemmin jokaisen puun juurelle rakennettiin puolisen metriä korkea ja ehkä läpimitaltaan metrinen kivimuuri, jonka sisäpuolinen osa jätettiin koskemattomaksi.


Sen jälkeen kuoppiin laitettiin 50-60 cm ilmava kerros hiekansekaista havumultaa ja niihin istutettiin alppiruusuja, pallohortensioita, syyshortensioita, köynnöshortensioita ja pensasmustikkaa. Ensi keväänä täytyisi istuttaa vielä paljon lisää happaman maan pensaita. Toiveena on, että matala, hiekkapitoinen multakerros ja kasvien juuret ilmastoisivat suurten puiden juuristoaluetta riittävästi ja ne selviäisivät maantäytöstä.



Rantasaunan eteen (tai taakse, katsantotavasta riippuen) syntyi myös penger, johon nosteltiin pengerkivet kaivinkoneella. Kaivinkoneen ladonta on melko karkeaa, hienosäätöä joutuu vielä paljon tekemään käsipelillä, kun tuo saunan tienoo otetaan ensi kesänä tarkempaan käsittelyyn.

Takana muuten näkyy vanha liiterimme, joka jouduttiin heivaamaan kaivinkoneen kauhalla ylöspäin kun maanpinta kohosi. Siksi siinä on tuo "saluunanovikin", joka pitäisi laudoittaa takaisin ennen talven tuloa.

Liiteri on ihan tulevan hedelmätarhan vieressä, joten siitä voitaisiin hyvinkin modifioida jonkinlainen hedelmätarhurin kesämaja... Ellei sitten innostuta perustamaan kanalaa. Tai lampolaa?


Syysaurinko paistaa rantapuistikossa, näkymä saunan nurkalta


Ihan koko alueelle ei tänä syksynä ehditty perustaa uutta nurmikkoa, keväällä jatketaan


Syysnäkymiä laiturilta talolle päin


Etupihalla ihanat pallohortensiat ilahduttavat edelleen kotiintulijan silmää vaikka kohta on marraskuu. Mahtava kasvi!


Haravoijillekin olisi hommia. Vaan mistähän ihmeestä sellaisia löytäisi?


Vaahteranlehdet juhannusruusupensaassa melkein häikäisevät silmiä 


Mansikanlehdetkin alkavat vienosti punastua


Ja alppiruusut valmistautuvat kevääseen


Pelakuiden evakuointi talviunille jatkuu edelleen


Mutta kyllä se vaan niin on, että varsinkin syysilmojen viiletessä ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain lämpöistä ja pehmeää, mieluiten vielä tasaraitaista. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut Marimekon tasaraita-trikoolakanoista, enkä epäröinyt kun tarpeeksi hyvä tarjous osui kohdalle. 


Suloisia syyspäiviä!

9 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Siis tuo teidän tontti...siis IHANA...:)

Marika kirjoitti...

Hei!
Löysin juuri blogisi ja ihatuin, kauniita kuvia ja vanhanhirsitalon elämää, tästä tykkään :)
Tervetuloa vasta vierailulle http://tuomirinne.blogspot.fi
Meilläkin käynnissä 30-luvun hirsitalon remontointi, ja hyviä vinkkejä otetaan mielellään kaikesta vastaan, sillä noissa taloissa on aina omat haasteensa, sekä hyvät ja huonot puolensa, niinkuin varmasti tiedät :)
Aurinkoista syksyn jatkoa! :)

Heli kirjoitti...

Kiitos Irmastiina, minustakin tämä vanha pihapiiri on aivan ihana! Ja vieläkin ihanampi olisi jos isäntäväkin olisi vieläkin ahkerampi...

Kiitos Marika blogivinkistä, kävin - ja asetuin taloksi.

Teidän talo on varmaankin 30-luvun alkupuolelta kun meidän on loppupuolelta. Päättelen siitä, että teillä on ruutuikkunat ja meillä taas funkkisvaikutteiset, ruutua vain kuistissa. Mutta kiva jäädä seurailemaan kuinka projektinne etenee. Aikansa kun puurtaa ja sahanpurua mättää, niin lopputuloksesta tulee varmasti ihana :-)

Kati kirjoitti...

Mitä väri iloittelua! Niin piristävää sekä ulkona että sisällä:) Kadehtien (jälleen) katson sun järjestyksessä olevia lankoja... Kävin ihanassa lankakaupassa, laitoin siitä blogiin juttua;)

Mulla odottelee yksi alppiruusuPekka istutusta, vieläköhän ehtii maahan ennen lumia...

Mukavaa syysviikkoa, jatkukoon nämä ilmat kauan!

Marika kirjoitti...

Okei, hyvä tietää, enpä ole aiemmin tuommoistakaan tiennyt että 30-luvun alku- ja loppupään talot pystyy noinkin erottamaan. Mutta paljon mahdollista kyllä että näin on, sillä meillä ei ole tarkkaa tietoa rakennus vuodesta, eikä kyllä mistään muustakaan. Mutta olohuoneen pinkopahveja purkaessani löysin vanhaa sanomalehteä jossa oli päiväys vuodelle 1937. Ja edellinen omistaja oli jostain epäillyt 40-lukua. Mutta nyt alkaakin sitten homma hahmottumaan, kiitos avusta! :)

Heli kirjoitti...

Kati, kävin katsomassa ja aivan ihanahan se paikka olikin!

Tässä linkki teille muillekin: http://katinkanssa.blogspot.fi/2013/10/titityy.html

Uskoisin, että hyvin ehtii Pekan vielä istuttaa. Lepotilassahan se joka tapauksessa on? Mutta ihan varma en kyllä asiasta ole..

Marika, en ole satavarma tuostakaan jutusta. Meidän talo on rakennettu -37 ja niin kyllä varmaan teidänkin, jos sen vuoden sanomalehtiä on eristeistä löytynyt. Varmaankin se oli juuri siirtymävaihetta vuosisadan alun koristeellisemmasta tyylistä kohti 40-luvun pelkistetympää funkkista, ja silloin rakennuksissa saattoi näkyä sekä uudet että vanhat tuulet. Mutta olihan tuohon aikaan tyyppitalojakin kait useammanlaisia.

Anne kirjoitti...

onko talo ollut perheellänne kauan ? tuota ihanuutta kun katselee niin miettii, että ei varmaan ihan helpolla halua tuosta pois ... pihapiiri varsinainen paratiisi.

Heli kirjoitti...

Anne, talo on ollut meillä noin 16 vuotta, joista 13 olemme siinä asuneet. Muutama vuosi rempattiin ennen muuttoa.

Paikka on meille todella rakas, ja on vaikea kuvitella tilanne, että muuttaisimme jonnekin muualle. Toisaalta se on vähän säälikin, paikan ihanuuden takia olemme varmaankin jämähtäneet tähän loppuelämäksemme. Voisihan se nimittäin joskus vaihtelukin virkistää :-)

Anne kirjoitti...

juuri tätä mietin välillä itsekin - ,että mieluinen koti on tavallaan laittanut olemaan paikallaan :) toisaalta se ihanaa, että koti ja sen ympäristö ovat rakkaita - toisaalta se tekee ajatuksen lähtemisestä vaikeammaksi. Toinen pojistani on joskus sanonut,että mies on onnellisimmillaan kun omaisuus mahtuu reppuun !!! minusta ei tuohon ole -hänestä on. On nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo asua monessa maassa ja on parhaillaan Chilessä...pelottavan hyvin viihtyy,,,koskaan ei voi tietää, vaikka hänkin jämähtää joskus ;) ... Mutta kyllä rakas koti on iso asia meille ihmisille- oli se sitten vuokrayksiö tai oma talo - koti kuin koti. Ja loppujen lopuksi ne on ne rakkaat jotka sen kodin tekevät.