lauantai 19. lokakuuta 2013

Kotona


Viimeisetkin kesäkukat on siirretty varastoon talvehtimaan ja talvikukat ovat tulleet niiden tilalle


On se aika vuodesta, kun sisätilat tuntuvat tosi tunnelmallisilta. Koti-iltaa ei tule ilman kynttilöitä ja takkojakin sytytellään lähes päivittäin. Niiden lämpö tuntuu erityisen mukavalta, kun ulkona ulvovat syystuulet.

Rantasauna nököttää keskellä kuistin ikkunoista avautuvaa maisemaa. Luonto sen ympärillä käy päivä päivältä karummaksi ja koko kesän työn alla ollut puutarha etääntyy ikkunan takaa katseltavaksi.

Keittiön ikkunanurkkauksessa on yksi talon parhaista paikoista

Siitä näkyy talon läpi ja olohuoneen ikkunoista ulos ilta-auringon suuntaan. Melko usein katselulinjalle osuu myös lempipaikallaan oleva mies



Mustavalkoinen on meillä perusväritys joka vaihtuu joulukuussa vähäksi aikaa punaiseen ja pääsiäisenä  pastelliväreihin


Löysin alakertaa siivotessani hyljätyn, henkitoreissaan olevan bonsai-puun. Se pääsi olohuoneeseen voimaantumaan


Toin myös matonkuteet ja koukun olohuoneeseen odottamaan, että mietinnässä oleva eteisen uusi matto kypsyy sopivaan pisteeseen aloittamista ajatellen


Sininen hetki keittiöstä katsottuna

Perjantai-ilta oli erityisen mukava, sillä pääsimme istumaan yhteiseen pöytään vanhojen ystävien kanssa. Tarjolla oli kreikkalaista salaattia ja savulohta, sekä jälkiruokana kuningatarpiirasta vaniljakastikkeen kera. Jutut ja yhteiset muistot yli kahdenkymmenen vuoden ajalta olivat silti tälläkin kertaa illan parasta antia.


Kun vielä torstai-iltana saimme itse olla tunnelmallisessa kyläpaikassa, virkistävien keskustelujen äärellä, voi todeta, että lyhyt syysloma on tosiaan täyttänyt tehtävänsä - tuntunut lomalta. Kiitos perheen ja ystävien!

Nautitaan elämästä!

5 kommenttia:

Anne kirjoitti...

ei voi muuta kuin huokailla - niin kaunista on !!!

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on ihan äärimmäisen kaunis ja kodikas koti. Ihanaa, että päivittelet blogiasi jälleen. Et voi uskoa, kuinka paljon olen saanut inspiraatiota omaan kotiini blogistasi:) Olen seuraillut tätä jonkin aikaa omassa vaikeassa elämäntilanteessani, jossa olin jaksamiseni äärirajoilla ja voit uskoa, että kun kävin täällä "pällistelemässä" kaunista kotiasi sain taas voimaa jaksaa kappaleen matkaa. Mukavaa syksyn jatkoa Sinulle ja pereellesi... Mervi

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kaunista teillä on! Löysin vasta äskettäin tänne ja oli pakko kahlata pikkuhiljaa koko blogi läpi, niin kaunista ja inspiroivia juttuja! Tunnelmallista syysiltaa sinne! -Satu

Anne kirjoitti...

pakko tänne vielä lisätä minunkin.. Itse kun löysin tämän blogin niin jäin koukkuun heti.. Täältä tulee juuri se tunne, että "mitään en itse tekisi toisin" oikeaa lepoa silmille. On hauska huomata kuinka nämä blogit voivat tuoda iloa ja sitä inspiraatiota- pääsee tirskistelemään luvan kanssa toisten koteja ;)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos teille kaikille lämmittävistä kommenteista <3

Mervi, blogin päivittämisessä oli pidempi tauko, koska kamerani meni kesällä rikki ja vein sen korjattavaksi. Sen piti kestää kaksi viikkoa, mutta nyt on mennyt jo useampi kuukausi eikä välillä kukaan ole tiennyt, missä koko kamera on.. Aloin sitten lopulta kuvata melko heikkolaatuisella kännykkäkameralla ja sillä nyt mennään siihen asti että (jos) kamera palaa käyttökuntoisena kotiin. Toivottavasti, sillä hintaa korjaamiselle tulee reilusti uuden kameran verran..

Tuo, että olet saanut blogistani voimaa raskaisiin päiviin on paras tunnustus mikä minun on mahdollista saada. Kiitos Mervi ja valoa sinne!