Valkoiset lautalattiat

Adventtia!

Kohta päästään availemaan luukkuja. Meidän kalenteri on jo vuosien ajan ollut tällainen. Kalenteriin tulevien pikkupakettien askartelu yhdessä lasten kanssa on muodostunut meidän adventtiperinteeksi.

Vesisateen vihmoessa ikkunoita on hauska muistella, että viime vuonna joulua odoteltiin tällaisessa maisemassa. Kuva etupihan vanhasta omenapuutarhasta, alhaalla rantasauna vuodelta 1935.

Kun talostamme, joka oli alunperin vanha hirsihuvila, tehtiin ympärivuotisesti asuttavaa, jouduttiin miettimään linjaratkaisuja lukuisten yksityiskohtien suhteen. Yksi sellainen oli lattia.

Talossa oli alunperin kaunis tummaksi patinoitunut lautalattia. Remontin yhteydessä talo koki melkoisen mylläkän, muun muassa laajensimme jokaista kerrosta lähes puolella. Olikin vaikeaa päättää, mitä materiaaleja säilytetään ja mitkä menevät uusiksi. Taloon tuleva uusi tekniikka asetti omat ehtonsa, mutta myös sisustuksellisen linjan yhteneväisyys uuden ja vanhan osan välillä pakotti luopumaan monesta sellaisesta asiasta, jonka ehkä muuten olisi säilyttänyt.

Koska uuteen osaan taloa tuli uudet lautalattiat, ei vanhojakaan oikein voinut jättää ennalleen. Olisi  mennyt noin kuusikymmentä vuotta ennen kuin uusi lattia olisi ulkonäöllisesti sulautunut vanhaan. Enkä halunnut muutenkin melko sokkeloiseen ja yleisilmeeltään vähän sekavaan vanhaan taloomme monenlaisia lattioita. Siksipä tehtiin ratkaisu, että maalataan talon kaikki lattiat valkoisiksi, sekä uudet että vanhat.

Kuvassa keskikerrosta, näkymä olohuoneesta keittiöön päin

Yläkerta, aula ja näkymä pojan huoneen läpi ulos länteen

Lattiat vedettiin valkoisiksi Betoluxilla - perinnerakentajaystävien pienoiseksi kauhuksi. Ajattelimme kuitenkin, että lattiamme ovat niin kovalla kulutuksella neljän lapsen ja kahden koiran huushollissa, että maalin täytyy ennen kaikkea kestää. Otaksuimme, että kestämisen hintana olisi muovisempi pintavaikutelma ja se, ettei Betoluxilla maalattu lattia luultavasti kuluisi kauniisti patinoituen.

Päätimme, että tästäkin huolimatta maalin pitäisi kestää. Lattioiden käsittely talossa, jossa samanaikaisesti asutaan, on liian suuri voimainponnistus muutaman vuoden välein toistettavaksi.

Betolux onkin osoittautunut kaikin puolin luultua paremmaksi valinnaksi. Se on todellakin kestänyt hyvin, mutta pinta ei kuitenkaan tunnu tai näytä mitenkään muoviselta, päinvastoin. Siinä on hyvä kiilto. Maali on myös kulunut paljon kauniimmin, kuin olisimme uskoneet. Koska charmikas kuluminen tekee mielestäni valkoisten puulattioiden ulkonäölle vain hyvää, emme varmaankaan maalaa lattioitamme uudelleen enää koskaan!

Yläkerran tunnelmallisesti natisevissa vanhoissa portaissa kuluneisuus näkyy ehkäpä kauneimmin

Monet kauhistelivat myös valkoisen lattian "epäkäytännöllisyyttä" lapsiperheessä, kaikki tahrat kun näkyvät heti. Sekään ei ole ollut ongelma. Valkoisesta lattiasta näkyy tosiaan samantien jos paikallista puhdistustarvetta ilmenee. Niinpä koko lattiaa ei tarvitse aina pestä, ikään kuin varmuuden vuoksi. Jos likaa ei näy, sitä ei myöskään ole.

En muutenkaan pidä erityisen käytännöllisenä piirteenä kodin materiaaleissa sitä, ettei lika näy niissä. Likahan ei ole suotavaa piiloutuneenakaan, en ollenkaan kaipaa lattian väriin maastoutuneita mehutahroja. Pääsee paljon vähemmällä kun lika näkyy ja siihen on helppo reagoida.

Lisäksi, materiaaleissa ja väreissä, joissa lika ei näy, ei näy myöskään puhtaus, eli ne ovat jo itsessään   likaisen näköisiä.

Siksi meillä on valkoiset seinätkin, ja sohvat - kuudessakymmenessä asteessa pestävillä, helposti irroitettavilla irtopäällisillä. Ja melko tiuhaan ne kieltämättä koneessa pyörivätkin. Kun laittaa sohvien päälle puhtaaksi pestyt, tuoksuvat päälliset, tunnelma talossa on kuin suursiivouksen jäljiltä.

Ja lopuksi, toinen villapallo on valmis