Elämä on karua, ainakin mitä tulee siivoamiseen. Vaikka koti olisi kuinka hyvin suunniteltu ja kauniisti sisustettu, se ei ole viihtyisä jos on sotkuista. Ja elämän sivutuotteena tulee yllättävän paljon sotkua, varsinkin jos kodissa asuu kuusi ihmistä ja kaksi koiraa. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista siivota niin paljon kuin pitäisi: siivoamiseen joutuisi käyttämään lähes kaiken vapaa-aikansa, jos mielisi aina nauttia puhtaasta ja siististä kodista.
Siivooja? No, meillä oli sellainen kolme vuotta. Noin vuosi sitten luovuimme kuitenkin siivoojasta.
Siihen oli moniakin syitä. Esimerkiksi se, että jouduimme käyttämään torstai-iltamme kodin raivaamiseen siihen kuntoon, että siivooja voisi perjantaina tulla. Meidän tapauksessamme tuo tavaroiden raivaaminen on työläin osa siivoamista. Kun se oli saatu tehtyä, kävi oikein kateeksi siivooja, joka pääsi puhdistamaan tyhjät tilat ja esteettömät pinnat. Jos joku kohta oli jäänyt raivaamatta, vaikkapa leluja oli kaikesta huolimatta lastenhuoneen lattialla vielä siivoojan saapuessa, se kohta jätettiin vain tyynesti siivoamatta. Raivaaminen ei kuulunut siivoojan tehtäviin.
Kieltämättä siinä oli kyllä hohtoa, kun perjantaisin sai kurvata töistä kukkakaupan kautta kotiin ja tiesi, ettei tarvitse tehdä muuta kuin asetella tulppaanit maljakkoon. Mutta.
Kotitalousvähennyksen on tarkoitus tehdä siivoojan palkkaamisesta edullisempaa. Se on kuitenkin nostanut siivoojien palkat niin korkealle, että sen hyöty kotitalouksille on alun perin tarkoitettua selvästi heikompi.
Siivoojan palkkaaminen on siis edelleen sen verran tuntuva investointi, että meistä alkoi tuntua samantekevältä hoitaa itse tuokin viikkosiivouksen helpoin vaihe, eli pintojen puhdistaminen. Varsinkin sen jälkeen, kun valtion tukema osuus viime vuonna laski kuudestakymmenestä prosentista neljäänkymmeneen.
Emme olleet ihan tyytyväisiä siivousjälkeenkään. Aika usein esim. pölyjen pyyhintä oli kokonaan unohtunut siivoojalta. Tai sama kahviläntti, joka jäi aamulla keskelle keittiön valkoista lautalattiaa, tervehti töistä palaajaa, vaikka siivooja oli juuri käynyt.
Koti oli kyllä kokonaisuutena siivoojan jäljiltä ihan siisti ja raikas. Ja sekin on myönnettävä, että itse suhtaudun kodin perintönä turhankin tinkimättömästi siivoamiseen. Liiallinen perfektionismi tällaisissa (-kin) asioissa alkaa kuitenkin nopeasti kääntyä itseään vastaan ja heikentää elämänlaatua.
Mutta silti ärsytti pyyhkiä pölyjä siivoojan jäljiltä. Varsinkin, kun väsytti, koska oli edellisenä päivänä raivannut huushollia siivoojaa varten yömyöhään saakka...
Niinpä luovuimme siivoojasta. Ja olimme jälleen tilanteessa, että piti joko käyttää iso osa vapaa-ajasta siivoamiseen tai sitten chillailla se samainen vapaa-aikansa sekamelskan keskellä. Aika toivoton yhtälö.
Eikä siihen oikein mitään ratkaisua ole löytynyt. Yksi käyttökelpoisimmista on itämaisiin uskontoihin sisältyvän ajatuksen toistelu mielessään, että (toivottomien tilanteiden aiheuttama) kärsimys kuuluu elämään ja se kannattaa vain nöyränä hyväksyä.
Silloin kun tämän talon peruskorjausta suunniteltiin, mietin kyllä pienten lasten topakkana äitinä paljonkin talon käytännöllistä puolta. Olen kuitenkin myöhemmin huomannut, että olen kuin olenkin ollut tuolloin vielä nuori hupakko enkä ole ymmärtänyt läheskään kaikkea. Kelpuutin esimerkiksi lasiseiniä ja -ovia kosteisiin tiloihin. Samoin kelpuutin peseytymistiloihin mustan mattapintaisen lattialaatan ja puolen metrin korkeudella olevien, lattiaan heijastavien seinävalaisimien yhdistelmiä. Taloon tuli myös tolkuton määrä ikkunoita. Ylipäätään talosta tehtiin iso ja monihuoneinen. Eikä tiloja riittävästi jäsennelty. Makuuhuoneita on siellä ja täällä, useassa kerroksessa, samoin tietysti vaatekaappeja, eli päivittäistä vaateliikennettä.
Nyt ymmärrän, että talon kannattaisi olla mieluiten yhdessä kerroksessa, tai korkeintaan kahdessa. Ja neliöitä ja varsinkin huoneita vain se välttämätön. Kaikkien makuuhuoneiden kannattaisi sijaita samassa osassa taloa, jossa olisivat myös peseytymis- ja kodinhoitotilat. Ikkunoiden pitäisi olla helposti pestäviä. Huonekaluja vain sen verran, mitä välttämättä tarvitaan. Hyllyköt ja tasot minimiin, samoin niihin kasattavat tavarat. Pölyäviä tekstiilejä mahdollismman vähän ja kaikki tekstiilit helposti vesipestävissä, kotikonstein. Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa pitkästikin, mutta antaapa olla.
Seuraavassa talossa sitten.
Vaikka hengitys edelleen huuruaa ja pakkanen kuuraa kulmakarvat matkalla kodista autoon, eikä tuolle säätyypille ole loppua näkyvissä, on kevät kuitenkin selvästi edennyt. Se vain jotenkin on
ilmassa.
Ja onhan pääsiäinenkin jo melko lähellä. Sula läntti parvekkeen lattiassa kasvaa päivä päivältä. Ainakin siihen asti, kunnes ensi viikolla sataa taas lisää lunta.
Siivotessani eilen yläkertaa, valon säteet pilkahtelivat joka puolelta
Vaihdoin valkoisen pellavaliinan keväänväriseen
Bella matkii napakettua
Ai niin, olenhan minä tehnyt käsitöitäkin. Pipoja on syntynyt jo useampi peräkkäin. Luulin jo. että vähän myöhäiseksi lipsahti tänä vuonna pipoinnostus, mutta erehdyin.
Hyvin ehti - ja ehtii vieläkin. Ilman kunnollista villapipoa korvat jäätyvät ulkona vielä pitkään.
