Verkkaista elämää

Alkaa tuntua, että tämä koronaeristys on kestänyt jo melko kauan. On pidemmän päälle aika erikoista elämää pysytellä koko ajan pääasiassa kotona. Mukavaakin, kun saa olla perheen kanssa yhdessä ja paneutua moniin sellaisiin asioihin, joihin normaaliarjessa ei jää niin paljoa aikaa ja voimia. Kuten ruuanlaittoon ja kodin pieneen kohenteluun. 

Ja täytyy myös kehitellä aktiviteetteja, että pysyy vireessä. Nekin ovat nyt vähän verkkaisia, esimerkiksi soutelua kotijärvellä ja kahvittelua siinä ohessa.

Tosin säät ovat muuttuneet hyytävän kylmiksi, eikä ulkona oikein nyt tarkene olla. Perunatkin ovat edelleen kylvämättä ja potager perustamatta!

Nyt, kun on tullut tuijoteltua tavallista enemmän ikkunasta ulos rannan (-kin) suuntaan, mieleen on taas palannut vanha suunnitelma rantasaunan pienestä kunnostelusta. Sehän pitäisi maalata, varsinkin sen katto. Ja terassia pitäisi vähän korjailla.

Olemme myös jo pitkään haaveilleet, että laittaisimme rantasaunan yläkerran päätyihin ikkunat. Saunassahan on soma vintti, mutta sinne ei tule päivänvaloa. Myöskään löylyhuoneessa ei ole ikkunaa järvelle päin. Lauteilta olisi kiva katsella ohi lipuvia joutsenia.

Saimme viimein tehtyä puusepälle ikkunatilauksen. Mutta ne yläkerran päätyikkunat mies halusi tehdä itse. Saisi siitä mukavaa tekemistä ja sopivaa haastettakin; voisi kokeilla, onnistuuko ikkunoiden tekeminen ilman puusepän työkaluja.

Yläikkunoiden muoto on ollut jo pitkään tiedossa. Pyöreät niiden pitää olla. Niinpä mies aloitti ikkunoiden teon sahaamalla ison kasan kaarevia puusoiroja ja liimaamalla niitä yhteen renkaan muotoon.

Ristikkokokeiluja maalarinteipin avulla

Ristikoiden suhteen päädyttiin lopulta salmiakkikuvioon. Alakuvassa ne ovat jo kiinni sisäpokissa, jotka on istutettu karmeihin. Tässä vaiheessa ikkunat alkoivat näyttää todella kauniilta! 

Pakko oli vähän kokeilla niiden rinnalle salaisten haaveideni kohdetta, William Morrisin Strawberry thief- lintutapettia ... 

Tässä ikkunan ulkopuoli kuivumassa pellavaöljykäsittelyn jälkeen. Käsittely syvensi puun sävyä ja siitä levisi ihana pellavaöljyn tuoksu koko taloon!

Seuraavaksi on vuorossa ikkunoiden maalaaminen ja lasien asentaminen. Näihin ikkunoihin ja koko vanhaan rantasaunaan ei voi kuvitella muuta kuin vanhanajan väreilevät lasit. Sellaisia täytyy siis ensi viikolla ryhtyä metsästämään.

Mukavaa viikon alkua!

Tyttären luona kylässä

Niiden muutaman vuoden aikana, joina olen taltioinut perheemme elämänmenoa blogiin, tilanne on yllättävän paljon muuttunut. Kun aloitin, ympärillä oli taukoamaton lapsiperhehulina. Arkista huoltamista oli paljon ja omia rauhallisia hetkiä sai odottaa. Tärkeämmät puhelutkin piti mennä hoitamaan jonnekin sivummalle.

Näinä blogivuosina lapsista on pikkuhiljaa tullut pitkänhuiskeata nuorisoa ja kotona on nykyisin useinkin hiljaista. Sehän on tietysti ihan luonnollista ja toivottavaa, että elämä menee eteenpäin ja lapset varttuvat. Niin sen kuuluukin mennä - mutta on se myös vähän haikeata.

Hyviäkin puolia on. Ikuiselta tuntunut huoltaminen on huomattavasti vähentynyt. Omia rauhallisia hetkiä on tarjolla yllin kyllin. Ja nykyisin voi jopa mennä lapsensa luokse kylään! 

Tytär opiskelee naapurikaupungissa, parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa. Hän asuu ihan keskustassa, lähellä koulua ja kaikkea muutakin. Käyn silloin tällöin tyttären luona yökylässä, testaamassa jonkin hyvän ravintolan, aamulla brunssilla ja shoppailemassa. Asumme niin maaseutumaisesti, että nuo yhden yönseudun kaupunkipyrähdykset tuntuvat minusta ulkomaanmatkoilta. 

Tyttären asunto on kaunis, tilava kaksio vanhassa talossa. Opiskeluboxin kieltämättä varsin kulahtaneet pinnat kuitenkin tuntuivat häiritsevän häntä kovasti. Niinpä viime kesänä suunnittelimme yhdessä  pienen remontin, jonka hän syksyllä itse toteutti, isän ystävällisellä avustuksella. Aikaa remonttiin meni pari viikkoa.

Lattiaan tuli valkoinen lankkulaminaatti, listat vaihdettiin ja kaikki pinnat maalattiin. Kylpyhuoneen ilme freesattiin saumamaalilla. Isä rakensi keittiön päälle vielä parven, jota vanhan talon hulppea huonekorkeus suorastaan huusi.

Keittiöön rakennettiin vankasta kuusivanerista yksinkertainen saareke, jonka sisään saatiin nätisti piilotettua pieni edestä täytettävä pyykinpesukone. Samalla syntyi paitsi kipeästi kaivattua lasku- ja työtasoa keittiöön, myös kiva pieni työskentelypiste. Se on kuulemma tyttären nykyinen lempipaikka.

Keittiön yksi seinä maalattiin liitutaulumaalilla, toimii esimerkiksi vieraskirjana

Uudet pellavalakanat <3

Tuttu unilelu lapsuusajoilta kulkee mukana

Pelkkä pintojen käsittely  aikaansai suuren muutoksen koko asunnossa! Hämmästyttävin ero vanhaan on kuitenkin kylppärissä, joka näytti aiemmin siltä, että ilmeen kohentaminen vaatisi täysimittaisen laattaremontin. Erityisesti saumat olivat pintyneet huonoon kuntoon. Tilanne näkyy alla vasemmassa kuvassa. Vaikka kylppäriä olisi kuinka  pessyt ja jynssännyt, vaikutelma oli likainen.

Koska uudelleen laatoittaminen ei lähestyvän putkiremontin takia kannattanut, pohdimme kenties ainoana järkevänä  vaihtoehtona koko kylpyhuoneen maalaamista laattamaalilla. Kunnes tajusimme, että sekä seinä- että lattiakaakelit ovat itse asiassa aivan hyväkuntoiset ja väriltään mainiot perusvalkoiset. Päätimme siis kokeilla ensin pelkkää saumamaalia jota löytyi rautakaupasta useissa väreissä, simppelin tussin näköisessä putkilossa. 

Sen vaikutus ylittikin kaikki odotukset! Kylppärin seinät ja lattia olivat hetkessä kuin uudet. Ainoa harmituksen aihe oli suihkutilan erottava pieni lattiapalkki, joka oli joskus laatoitettu muusta kylppäristä poikkeavilla, ruman ruskeankukertavilla laatoilla. Sen kanssa päädyttiin tekemään pieni laatoitustyö, kun sattui kotoa löytymään sopiva jämäerä saunan mosaiikkikaakeleita, joiden väri istahti täydellisesti kylppärin lattialaattoihin.

Saumamaali oli meille uusi tuttavuus - ja mahtava sellainen! Sillä käsitellyt saumat eivät näytä yhtään feikatuilta, vaan pelkästään puhtailta ja kauniin tiivispintaisilta. Käsittely on myös kestänyt, saumat ovat pysyneet täysin siisteinä jo puoli vuotta. Saumakynän käyttäminen  tulee kyllä jatkossa olemaan ensimmäinen toimenpide, kun kylppärin ilme kaipaa kohennusta. 

Parvelle, joka toimii käytännössä toisena makuuhuoneena,  löytyi luonteva tila keittiön päältä.

Parvelta on myös kivat näköalat alas

Hauskaa viikonloppua!

Naamareita ja pokerinaamakoiria

Muutama vuosi sitten, kun lapset olivat vielä ihan pieniä, tein heistä kaikista kipsiharsonaamarit. Siis sellaisesta apteekista ostettavasta kipsiharsosta, jota sairaalassa käytetään murtumien kipsaamiseen. Kasvoille kipsiharsoa laitetaan vain huomattavasti ohuempi kerros ja annetaan sen kuivua siihen. Tuloksena on kolmiulotteinen kasvokuva, johon piirteet taltioituvat hyvin.

Tällaista naamiota kutsutaan myös nimellä kuolinnaamio, sillä ennenvanhaan sellainen saatettiin tehdä muistoksi kuolleen ihmisen kasvoista. Tietämäni mukaan mm. Jean Sibeliuksesta on tehty kipsinen kuolinnaamio.

Kipsinaamion tekeminen tuntuu kasvoilla suunnilleen samalta kuin mikä tahansa naamio, eli ihan miellyttävältä. Erona on vain se, että kasvot täytyy pitää liikkumattomina noin kymmenen minutin ajan jotta kipsi saa rauhassa kuivua muotoonsa. Pienten lasten kanssa siinä olikin hieman haastetta... Onneksi lapsemme ovat melko keskittymiskykyisiä ja naamiot saatiin tehtyä. Nyt vuosien päästä ne ovat varsinaiset taideaarteeni!

Ne olivat pitkään yläkertaan vievän portaikon muuriseinässä kiinni

Kunnes eräänä päivänä yksi naamareista oli kauhistuksekseni tipahtanut alas. Sellaistahan hauras kipsi ei kovin hyvin kestä. Onneksi naamari ei mennyt rikki, eikä edes nenä painunut sisään. Mutta päätin, että ne tarvitsevat pikimmiten vakaamman alustan. Uusia naamareita kun ei tuolta aikakaudelta enää saa, palleroiset lapsemme kasvavat kovaa vauhtia ja muuttavat muotoaan...

Niinpä ostin Honkkarista tyhjän maalausalustan, sellaisen perinteisen puukehykseen pingotetun, valkoiseksi pohjustetun kankaan. Pingotin päälle vielä toisen, pellavaisen kankaan jotta sain vähän sävyä taustaan. Sitten kiinnitin naamarit rautalangalla kankaaseen.

Virkkausprojekti kohtasi tänään uuden takaiskun. 

Kun tulin töistä, koukku löytyi lattialta pää  käyttökelvottomaksi purtuna.

Vahvin epäilys kohdistuu näihin kahteen tyyppiin, jotka tosin yrittivät huokua viattomuutta, mutta jotka olivat todistettavasti tapahtuma-aikaan ainoina paikalla ja joista kummallakaan ei ole pitävää alibia. 

Maton virkkaamiseen tulee nyt väkisin ainakin muutaman päivän tauko. Tulisi muutenkin, sillä matonkude loppui. Onneksi, niin ei harmita niin paljon työvälineen yllättävä tuhoutuminen.

Kellon uusi elämä

Löysin pari vuotta sitten Ikeasta simppelin valkoisen seinäkellon, hinta oli kohtuulliset 1,90 euroa. Ostin niitä useita, koska kelloja aina tarvitaan, niiden ulkonäkö oli ok ja uskoin niissä olevan kelloa vähintään hintansa edestä.

Yllätys oli suuri kun jonkin ajan kuluttua kelloissa yksi toisensa jälkeen alkoi ilmetä kummallinen vika; kellotaulu muovikannen alla hapristui, liuskoittui ja yksittäiset koholle nousseet liuskat alkoivat estää viisareita liikkumasta. Eipä olisi heti uskonut, että tuo osa laitteesta pettää ensimmäisenä!

Kellot olisi varmaankin voinut palauttaa Ikeaan ja saanut rahansa takaisin kahvikupongin kera, mutta en jaksanut. Ajattelin, että kai ne täytyy heittää roskiin, mutta sekään ei tuntunut kivalta. Turhauttavaa lisätä muovijätettä moisen syyn takia. En muutenkaan tykkää harrastaa kertakäyttökulttuuria. Pyrin ennen pois heittämistä korjaamaan kaiken, mikäli mahdollista.

Kellothan toimivat moitteetta siihen asti, että kellotaulu alkoi päreillä. Ne ovat kai muuten ihan kunnossa. Sitten tuli mieleen, että voisikohan kellotaulun vaihtaa.

Irrotin muovikannen. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ravistella kelloa roskiksen päällä niin kellotaulu varisi alas. Mitähän ihmeen materiaalia se oikein oli?

Ohuet muoviviisarit olivat yllättävän tiukassa, mutta irtosivat lopuksi eheinä. Piirsin kansimuovia muottina käyttäen kellotaulun harmaaseen pahviin ja leikkasin irti. Sitten maalasin valkoisella peitevärillä viivat numeroiden paikalle ja painoin taulun paikoilleen kelloon. Junttasin vielä viisarit takaisin ja laitoin muovikannen kiinni.

Ja vot, siitähän tuli taas käyvä kello!  Ulkonäkökin vain parani.

Minullahan on siis näitä kelloja useita, eli pääsen tekemään saman homman vielä muutaman kerran uudelleen. Tykkään kellon uudesta yksinkertaisesta lookista, mutta muunkinlaisia versioita voisi tehdä. Taustalla voisi käyttää esim. jotain mustavalkoista valokuvatulostetta lapsista.

Kellon tuunaus oli siis menestyksekäs projekti, mutta maton virkkuu sen sijaan on tuottanut ongelmia. On vaikea lisätä silmukoita niin sopivasti, että matto säilyy tasaisena eikä ala kupruilla tai käyristyä reunoiltaan. Tämä johtuu varmasti siitä, etten ole aikaisemmin virkannut mitään tällaista, eli ei ole siihen hyppystuntumaa.

Matto on niin kivaa materiaalia, sopivasti rouheata ja sileätä, kuitenkin jotenkin karkeahkorakenteista, että olen alkanut haaveilla tekeväni siitä suuren keskilattiamaton mökille. Siis tänne:

http://mustamokkinikallionlaella.blogspot.com/

Halkaisijan pitäisi olla kolmisen metriä, eli en tiedä onko idea realistinen. Matto olisi kuitenkin suuressa koossa ihana, napakka ja tavallista räsymattoa selvästi raskaampi. Ja väritys ja malli sopisivat meidän mökille tosi hyvin.

Blogi pystyyn

Päätin vihdoin perustaa blogin. Pääpaino voisi olla kodin asioilla, siitä blogin nimi. Olen vuosikaudet seuraillut muiden sisustus- ja käsityöblogeja ja huomannut, kuinka välillä pienilläkin aineksilla voi liikauttaa lukijan ajatusmaailmaa, inspiroida ja innostaa. Ehkäpä minäkin voin antaa jollekin jotain.

Toinen blogin perustamisen motiivi on taltioida oman perheen arkielämää, pitää siitä blogimuotoista kuvapäiväkirjaa. Uskon, että menneisiin päiviin on myöhemmin hauskaa palata.

Kodin laittelun ja kulinarististen nautintojen lisäksi rentoudun käsitöiden parissa. Välillä se juttu on isoäidinneliöt, välillä neuletyöt, toisinaan ompelu. Nyt meneillään on vanhojentanssipuku tyttärelle. Ihanaa tehdä kahiseva taftipuku, silkkeineen ja tylleineen, paljettikoristeluineen, vannealushameineen, luineen ym.! Laitan projektista kuvia, kunhan ehdin.

Välillä nimittäin pitelee vähän kiirettä. Työt, neljä lasta ja kaksi koiraa. Niin ja tämä huusholli, jota mieluummin kyllä kaunistaisin kuin varsinaisesti huoltaisin. Mutta jälkimmäistäkin joutuu tekemään, vieläpä yllättävän paljon. Välillä ihmettelen, miten tämän arjen kaaoksen kanssa yleensä voi selvitä!

Onneksi on marraskuu, lempikuukauteni; ihana hämäryys ja kynttilät. Perheenäidin, jota välillä väsyttää,  parhaat ystävät.

Tervetuloa mukaan seuraamaan vanhan valkoisen talon elämää!