Kellon uusi elämä

Löysin pari vuotta sitten Ikeasta simppelin valkoisen seinäkellon, hinta oli kohtuulliset 1,90 euroa. Ostin niitä useita, koska kelloja aina tarvitaan, niiden ulkonäkö oli ok ja uskoin niissä olevan kelloa vähintään hintansa edestä.

Yllätys oli suuri kun jonkin ajan kuluttua kelloissa yksi toisensa jälkeen alkoi ilmetä kummallinen vika; kellotaulu muovikannen alla hapristui, liuskoittui ja yksittäiset koholle nousseet liuskat alkoivat estää viisareita liikkumasta. Eipä olisi heti uskonut, että tuo osa laitteesta pettää ensimmäisenä!

Kellot olisi varmaankin voinut palauttaa Ikeaan ja saanut rahansa takaisin kahvikupongin kera, mutta en jaksanut. Ajattelin, että kai ne täytyy heittää roskiin, mutta sekään ei tuntunut kivalta. Turhauttavaa lisätä muovijätettä moisen syyn takia. En muutenkaan tykkää harrastaa kertakäyttökulttuuria. Pyrin ennen pois heittämistä korjaamaan kaiken, mikäli mahdollista.

Kellothan toimivat moitteetta siihen asti, että kellotaulu alkoi päreillä. Ne ovat kai muuten ihan kunnossa. Sitten tuli mieleen, että voisikohan kellotaulun vaihtaa.

Irrotin muovikannen. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ravistella kelloa roskiksen päällä niin kellotaulu varisi alas. Mitähän ihmeen materiaalia se oikein oli?

Ohuet muoviviisarit olivat yllättävän tiukassa, mutta irtosivat lopuksi eheinä. Piirsin kansimuovia muottina käyttäen kellotaulun harmaaseen pahviin ja leikkasin irti. Sitten maalasin valkoisella peitevärillä viivat numeroiden paikalle ja painoin taulun paikoilleen kelloon. Junttasin vielä viisarit takaisin ja laitoin muovikannen kiinni.

Ja vot, siitähän tuli taas käyvä kello!  Ulkonäkökin vain parani.

Minullahan on siis näitä kelloja useita, eli pääsen tekemään saman homman vielä muutaman kerran uudelleen. Tykkään kellon uudesta yksinkertaisesta lookista, mutta muunkinlaisia versioita voisi tehdä. Taustalla voisi käyttää esim. jotain mustavalkoista valokuvatulostetta lapsista.

Kellon tuunaus oli siis menestyksekäs projekti, mutta maton virkkuu sen sijaan on tuottanut ongelmia. On vaikea lisätä silmukoita niin sopivasti, että matto säilyy tasaisena eikä ala kupruilla tai käyristyä reunoiltaan. Tämä johtuu varmasti siitä, etten ole aikaisemmin virkannut mitään tällaista, eli ei ole siihen hyppystuntumaa.

Matto on niin kivaa materiaalia, sopivasti rouheata ja sileätä, kuitenkin jotenkin karkeahkorakenteista, että olen alkanut haaveilla tekeväni siitä suuren keskilattiamaton mökille. Siis tänne:

http://mustamokkinikallionlaella.blogspot.com/

Halkaisijan pitäisi olla kolmisen metriä, eli en tiedä onko idea realistinen. Matto olisi kuitenkin suuressa koossa ihana, napakka ja tavallista räsymattoa selvästi raskaampi. Ja väritys ja malli sopisivat meidän mökille tosi hyvin.