On se vaikeeta!

Nimittäin sokerimassaruusun tekeminen.

Suvun piirissä oli viikko sitten juhla, jota varten tein pitkästä aikaa sacherkakun. Koristelin kakun reunat valkosuklaarouheella, ja koska olen usein ihaillut leivontablogeissa tosi luonnollisen näköisiä sokerimassasta tehtyjä ruusuja, päätin kokeilla sellaista tämän kakun koristelussa. 

Olisi pitänyt olla varta vasten ruusun tekemiseen tarkoitetut apuvälineet. Sokerimassalevyn joutuu nimittäin kaulimaan varsin ohueksi, jotta ruususta tulisi herkän ja luonnollisen näköinen. Eikä kankea pompöösi, kuten marsipaaniruusut usein.  Ja sokerimassa paitsi tarttuu ärsyttävästi joka paikkaan, on myös vaativa työstettävä, koska ohueksi kaulittuna se hajoaa todella helposti lämpöisissä hyppysissä. Myöhemmin kyllä selvisi, että on olemassa jokin erityinen suppilo, jossa ruusua on kätevämpi työstää, sekä ihan omat työstövälineet.

Mutta sain kuin sainkin lopulta aikaiseksi yhden riittävän kelpo yksilön jonka asetin kakun koristeeksi.

Ihmeen nätiltä ruusu näyttää kun ajattelee, millaista tuskaa sen tekeminen oli! Lopputulosta edelsi varmaan kaksikymmentä pilalle mennyttä terälehteä ja yksi kokonaan epäonnistunut tekele, kun yritin ensin elintarvikevärien kanssa tehdä sävykästä vanhanajan ruusua. Mutta sen kaunis, kolmiulotteisuutta synnyttävä monivärisyys jäi kyllä kaihertamaan. Vaikka keittiön säilytystilojen täyttäminen kaiken maailman erikoishärpäkkeillä onkin vastoin periaatteitani, taidan kuitenkin hankkia oikeat ruusuntekovälineet ja repäistä jossain kesäjuhlassa koristelemalla kakut lähes aidoilla syötävillä ruusuilla. Tällä systeemillä se onnistuisi - jos vaan osaisi.

Täällä ilmat ovat taas lauhtuneet ja lumet alkaneet vauhdilla sulaa

Etupihan puron iloinen lirinä ja rännien vuolas lorina ei tunnu vielä oikein keväiseltäkään. Tällä viikolla iski vielä flunssa. Olen köhinyt ja niistänyt tasatahtia käynnistymisvaikeuksista kärsivän talven kanssa. 

Karttapallon pyörittely on taas ihmeesti alkanut kiinnostaa...

 

Bellaa ylipitkässä turkissaan ei enää juuri matosta erota

Mukavaa viikonloppua!

Isä

Meidän perheessä isä tykkää marsipaanista, joten päätettiin lasten kanssa kuorruttaa isänpäiväkakku marsipaanilla.  

Olisin itse ollut jonkin klassisemman teeman kannalla, mutta lapset olivat sitä mieltä, että kakussa täytyy ehdottomasti olla isän kuva. Siispä siitä lähdettiin, vaikka aavistin jo etukäteen naturalistisen marsipaanimuotokuvan vaaran paikat; kakkuun saattaisi syntyä runsaasti tahatonta komiikkaa. 

Ja vähän sen suuntaisestihan siinä sitten kävikin... Marsipaani on yllättävän kankeaa työstettäväksi, sen värisävyt ovat imeliä, eikä esim. sulalla suklaalla ole kovinkaan helppoa piirtää.

Uunipellin kokoinen marsipaani-isä rusottavine poskineen ja suklaapartoineen oli niin vaikuttava ilmestys, että sanattomaksi veti.

Lapset saivat suunnitella myös kakun sisuksen; pohjat värjättiin elintarvikeväreillä punaisen, keltaisen ja oranssin sävyihin. Väleissä vadelmahilloa ja valkosuklaamoussea. 

Isänpäivän aterian valmistaminen alkoi keltasipuleiden täyttämisellä. Jokaiseen tuli rastin muotoinen halkeama, joka täytettiin voista, valkosipulisilpusta, merisuolasta ja yrteistä sekoitetulla tahnalla. Sitten sipulit käärittiin folioon ja jätettiin uuniin hautumaan miedolla lämmöllä noin tunniksi. Hautumisen aikana taloon levisi taivaallinen tuoksu. 

Valmiit sipulit olivat maistuva lisuke barbeque-maustetulle uunilohelle katkarapukastikkeen kera