Unisieppari

Tytär tahtoi tehdä itselleen dreamcatcherin eli unisiepparin. Se on Pohjois-Amerikan intiaanien perinteisiin kuuluva taikakalu, jonka alkuperäinen idea oli suodattaa pahat unet ja ajatukset ja houkutella sekä päästää lävitseen hyvät unet ja ajatukset. Unisieppari on perinteisesti ripustettu sängyn yläpuolelle, ikkunaan tai ovenkarmiin. Yön aikana pahojen unien on määrä tarttua verkkoon josta ne syö suuhunsa hämähäkki jota verkkoon kiinnitetty helmi kuvaa, tai ne valuvat aamuauringon sulattamina höyheniä pitkin alas maahan. 

Kiehtova ajatus! Valmistaa huolella kaunis esine, jonka tarkoitus on suojata ihmistä hänen omilta kuluttavilta ajatuksiltaan tai pahoilta unilta. Vaikka ei olisi taikauskoinenkaan, voi unisiepparilla kuitenkin olla jonkinlainen psyykkinen vaikutus. Ainakin se auttaa tiedostamaan sen tosiasian, ettei turha huolien ja negatiivisten ajatusten vatvominen hyödytä mitään.

Kun googlettaa unisiepparia, huomaa että erilaisia variaatioita tuosta esineestä löytyy loputtomiin. Peruselementit ovat kuitenkin aina samat, eli renkaat, verkot ja höyhenet. Myös helppotajuisia valmistusohjeita löytyy runsaasti netistä. 

Siis tuumasta toimeen. Ensin haettiin rannasta taipuisaa pajua. Se päällystettiin mustalla nahalla. Sitten renkaaseen punottiin verkko vahvasta kalastajalangasta. Verkkoon tytär pujotteli pieniä kirkkaita lasihelmiä, ikään kuin kastepisaroiksi. Sen jälkeen valmistettiin vielä kolme pienempää rengasta ja ne kiinnitettiin isoon renkaaseen narulla ja pienillä puuhelmillä. Lopuksi pikkurenkaisiin sidottiin höyheniä.    

Valmis unisieppari seinällä

Unisieppari on ihmeen herkkä ja viehkeä ja jotenkin mystinen esine. Siinä näkyy aikojen saatossa hioutunut muoto ja vanha käsityöperinne. Erilaisissa valaistuksissa se vangitsee katseen pitkäksi aikaa. Renkaat ja höyhenet liikahtelevat pienestäkin ilmavirtauksesta ja esine luo ympärilleen salaperäisiä varjoja. 

Olen jo tilannut itselleni tyttäreltä unisiepparin, mielellään vähän isokokoisemman ja ehkä täysvalkoisen.

  

 Sieppari omalla paikallaan tyttären sängyn vieressä

Kiltin ja hyväntahtoisen, sekä varsin huolettomalta vaikuttavan  Bellan ajatuksissa tuskin on mitään siepattavaa.

Kokeilut jatkuvat

Pääsiäismunavaihde jäi näköjään päälle. Ostin vielä ihan ohutta rautalankaa ja kehittelin snuuraamistekniikkaa. Ja kyllä se siitä kehittyi. Kun noita vielä muutaman pyörittelisi, niin alkaisivat jo muistuttaa niitä venäläismummojen näppärissä sormissaan punomia.

Samalta reissulla rautalankaostosten kanssa matkaan tarttui hempeitä käärepapereita alekorista. Ajattelin päällystää paperilla pikku laatikoita, joita meille on erinäisistä yhteyksistä kertynyt. Myyjä suositteli laatikoiden päällystämiseen erityistä liimalakkaa, jota siveltäisiin useita kerroksia ensin laatikon pintaan ja sitten vielä paperin pintaan. Ostin yhden pullon kokeiltavaksi.

Mutta koska liimalakka oli aika kallista, melkein 13 euroa 250 ml, ja koska sitä kuluu tähän tekniikkaan melko paljon, ajattelin ensin kokeilla tavallista tapettiliisteriä. Tiedän entuudestaan, että sekin synnyttää kivan pinnan, kun sitä käyttää pintakäsittelyaineena paperille.

Ja hyvin toimi vanha kunnon liisteri, niin hyvin, etteipä taida kannattaa kallista liimalakkaa tähän tarkoitukseen ostaa. Vertailun vuoksi aion vielä päällystää yhden laatikon liimalakan avulla ja katsoa, tuleeko lopputuloksesta jotenkin parempi.

Iltakokeilu

Kati heitti kommenttiboksissa kiinnostavan idean, että pääsiäismunien päälle voisi myös virkata jonkinlaisen verkon. Virkkaamisvaihtoehto alkoi kiehtoa varsinkin sen jälkeen, kun rautalanka loppui ja useita munia oli vielä jäljellä. Kokeilu osoitti, että idea toimi. 

Kiitos vaan, Kati!

Snuuraamassa

Tänä vuonna kukaan meidän lapsista ei enää virponut, eikä meillä käynyt muitakaan virpojia. Suloiset, lasten askartelemat virpomisoksat jäivät siis saamatta!

Päätin sitten itse koristella munia pajunoksiin ripustettaviksi. Ei kuitenkaan oikeita, vaan Tiimarista ostettuja vanumunia, joiden päälle ensin liisteröin silkkipaperisuikaleita.

Olen nähnyt jossain venäläiseen perinteeseen (?) liittyviä pääsiäismunien päälle punottuja metalliverkkoja. Ne ovat minusta kauniita, halusin kokeilla tehdä sellaisia. Googlettamalla sain selville, että kyse on snuuraamisesta, mutta ohjeita ei löytynyt mistään. Niinpä piti itse kehitellä ohjekin.

Kaapista löytyi ohutta rautalankaa, mutta se ei toiminut kovin hyvin koska se ei ollut riittävän taipuisaa.

Punoin langasta ensin viisiterälehtisen kukkasen.

Jatkoin rautalangan kieputtamista verkoksi samaan tapaan, kuin googlettamissani kuvissa näytettiin tehdyn. Jäljestä tuli tosin harvempaa ja rosoisempaa, syynä liian kankea rautalanka ja tottumattomat hyppyset.

Tässä ensimmäinen muna, ennen liimastrassien lisäämistä

Seuraavaan punoskuoreen aloin pujottaa pieniä helmiä

Helmiversiosta tuli kuori keltaiselle munalle

Vaikka snuuraamiseni, tai "snuuraamiseni", ovatkin huomattavasti kömpelömpiä kuin vanhojen venäläisten ortodoksimummojen punomat, lopputulos on minusta kaunis. 

Olisi kiinnostavaa perehtyä aiheeseen enemmänkin, kuvissa näkee monia eri punostyyppejä. Myös lisäkoristeita (helmet, strassit yms.) varioimalla voisi tehdä monennäköisiä kauniita pääsiäismunia. Olisi hauskaa saada aikaiseksi kokoelma hienoja snuurattuja munia, jotka pakattaisiin silkkipaperiin ja laatikkoon, ja otettaisiin sieltä esille aina pääsiäisenä. 

Pitkäperjantain kääntyessä iltaan ikkunan taakse ilmestyi upea iltarusko. Ilta kului leppoisasti Johannes-passiota kuunnellen ja työmatkalta palaavaa miestä odotellen.

Naamareita ja pokerinaamakoiria

Muutama vuosi sitten, kun lapset olivat vielä ihan pieniä, tein heistä kaikista kipsiharsonaamarit. Siis sellaisesta apteekista ostettavasta kipsiharsosta, jota sairaalassa käytetään murtumien kipsaamiseen. Kasvoille kipsiharsoa laitetaan vain huomattavasti ohuempi kerros ja annetaan sen kuivua siihen. Tuloksena on kolmiulotteinen kasvokuva, johon piirteet taltioituvat hyvin.

Tällaista naamiota kutsutaan myös nimellä kuolinnaamio, sillä ennenvanhaan sellainen saatettiin tehdä muistoksi kuolleen ihmisen kasvoista. Tietämäni mukaan mm. Jean Sibeliuksesta on tehty kipsinen kuolinnaamio.

Kipsinaamion tekeminen tuntuu kasvoilla suunnilleen samalta kuin mikä tahansa naamio, eli ihan miellyttävältä. Erona on vain se, että kasvot täytyy pitää liikkumattomina noin kymmenen minutin ajan jotta kipsi saa rauhassa kuivua muotoonsa. Pienten lasten kanssa siinä olikin hieman haastetta... Onneksi lapsemme ovat melko keskittymiskykyisiä ja naamiot saatiin tehtyä. Nyt vuosien päästä ne ovat varsinaiset taideaarteeni!

Ne olivat pitkään yläkertaan vievän portaikon muuriseinässä kiinni

Kunnes eräänä päivänä yksi naamareista oli kauhistuksekseni tipahtanut alas. Sellaistahan hauras kipsi ei kovin hyvin kestä. Onneksi naamari ei mennyt rikki, eikä edes nenä painunut sisään. Mutta päätin, että ne tarvitsevat pikimmiten vakaamman alustan. Uusia naamareita kun ei tuolta aikakaudelta enää saa, palleroiset lapsemme kasvavat kovaa vauhtia ja muuttavat muotoaan...

Niinpä ostin Honkkarista tyhjän maalausalustan, sellaisen perinteisen puukehykseen pingotetun, valkoiseksi pohjustetun kankaan. Pingotin päälle vielä toisen, pellavaisen kankaan jotta sain vähän sävyä taustaan. Sitten kiinnitin naamarit rautalangalla kankaaseen.

Virkkausprojekti kohtasi tänään uuden takaiskun. 

Kun tulin töistä, koukku löytyi lattialta pää  käyttökelvottomaksi purtuna.

Vahvin epäilys kohdistuu näihin kahteen tyyppiin, jotka tosin yrittivät huokua viattomuutta, mutta jotka olivat todistettavasti tapahtuma-aikaan ainoina paikalla ja joista kummallakaan ei ole pitävää alibia. 

Maton virkkaamiseen tulee nyt väkisin ainakin muutaman päivän tauko. Tulisi muutenkin, sillä matonkude loppui. Onneksi, niin ei harmita niin paljon työvälineen yllättävä tuhoutuminen.