Sadonkorjuuta

Onpas blogi jäänyt vähälle huomiolle, vaikka paljonkin kaikenlaista on tapahtunut. Tai ehkä juuri sen takia. Varsinkin kameran olemassa olon muistaminen on ollut vaikeaa. Mutta en aio ottaa postailusta stressiä. Blogihan tulee jossain vaiheessa myös elämänkaarensa päähän ja sitä aikaa ei voi aina ennalta tietää. Se voi vain alkaa kuihtua kuihtumistaan kunnes ehtyy kokonaan.

Toisaalta olen kesän mittaan tutkaillut tuntojani myös erittäin kiinnostavan yhteistyötarjouksen suhteen. "Ammattibloggaamisessa" olisi kieltämättä houkuttelevia puolia, mutta toisaalta arveluttaa sen homman edellyttämä kirjoittamistahti. Tulisikohan siitä kauheita ahdinkotiloja? Menisikö hohto kivasta harrastuksesta? Ainakin pitäisi uudelleenorientoitua koko juttuun. Uudella puhdilla ja tahdilla.

Potargerin ensimmäinen kasvukausi alkaa olla lopuillaan. Kasvit rehottavat yliaikaisina, osa kasvatuslaatikoista on edelleen tyhjillään ja kiveyskin taitaa jäädä vähän kesken, odottamaan kevättä.

Koska kesä oli viileä ja sateinen, kaikki sato on ollut myöhässä. Mansikka tekee vieläkin marjoja.

Olemme olleet koko kesän omavaraisia salaatin ja perusyrttien suhteen

Nyt kun potageria on katseltu yksi kesä, alkaa kokonaisuus hahmottua. Moni hyötykasvi päätyy ensi kesänä vähän toiseen paikkaan. Myös koristekasvien osuus tulee lisääntymään, varsinkin tuoksuvien.

Huikea daalia

Avomaankurkku

Äitienpäiväruusu viihtyy potagerissa ja on kukkinut kovasti koko kesän

Myös omenasato on tänä vuonna myöhässä ja tavallista heikompi. Nämä lähtevät siskolle pohjoiseen.

Jos saisin puutarhaani vain yhden kasvin, se olisi jättipallohortensia. Sen jalkapallon kokoinen kukinto kestää pitkään ryhdikkäänä myös maljakossa, päinvastoin kuin tavallinen pallohortensia. 

Sadon kanssa ei tänä vuonna siis ole hurrattu, paitsi marjasadon. Kun lapsetkin ovat osallistuneet innokkaasti talkoisiin, olemme saaneet pakasteeseen ennätysmäärän todella hyvälaatuisia mustikoita ja puolukoita. 

 Innostavaa viikkoa!

Lyhtyjen ja kynttilöiden valossa

Ilmat ovat muuttuneet syksyisiksi. Se on minusta ihanaa, olen aina tykännyt syksystä. Kesäkaudet meillä useimmiten vähintäänkin raollaan olevat ulko-ovet suljetaan ja elämä siirtyy sisälle.

Lyhdyt kaivetaan esiin ja ne ovat käytössä joka päivä

Koska toimme mökiltä olohuoneeseen yhden nojatuolielementin, siirtyi pienempi sohva sen paikalta ikkunanurkkaukseen. Siinä se odottaa seuraavaa sijoituspaikkaansa.

Sisustusväriajatteluni (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua..) on melko yksinkertaista: ympäri vuodet enimmäkseen valkoista ja sen eri sävyjä, puuta, pellavaa, sekä ripaus mustaa ja linnunmunanturkoosia. Lisäksi syksyisin oranssia ja keväisin joko pastellivärejä tai ruohonvihreää.

Vanha oranssi unikkoverho hoitaa nyt syysoranssin virkaa

Yläkerran värityksen olen pyrkinyt pitämään alakertaa keveämpänä, sinne eivät vahvat värit oikein sovi

Hämärtyvät syysillat kynttilöiden valossa, radiota kuunnellen ja käsitöitä tehden ovat parasta maailmassa! Varsinkin perheen eloisien äänien ympäröimänä (eikä muuten voi paljoa humoristisempaa ääniympäristöä kuvitella kuin elämä kolmen tai neljän teini-ikäisen ja heidän ystäviensä kanssa samassa talossa...).

Kun ilmat viilenivät jatkoin kuumimman kesän sivussa ollutta neuletyötä ja sain sen viimeinkin valmiiksi. Tällaista neuletta ei muuten voi kesähelteellä tehdäkään, kun sitä suurta villakappaletta joutuu samalla pitämään sylissään.

On täällä toki ollut monia aurinkoisia tai pehmeän sumuisia syyspäiviäkin, jotka ovat kutsuneet vielä kovasti pihatöihin.  Sain tehtyä ensimmäisen toimenpiteen kohti tulevaa potageria ja istutin kasvimaa-alueen reunaan viisi pallotuijaa, joiden väleihin on tarkoitus perustaa mansikkapenkit.  Sinne mahtuisi yhteensä noin 20 metriä mansikkapenkkiä.

Mansikankasvatuskokeilut ovat meillä olleet hieman epäonnisia, mutta toisaalta myös ns. vasemmalla kädellä toteutettuja. Jos saisimme mansikat viihtymään potagerissamme, siitä noin kahdestakymmenestä mansikkapenkkimetristä saatava sato riittäisi hyvin perheemme talven tarpeisiin. Täytyy keväällä perehtyä asiaan ja yrittää perustaa penkit kunnolla. Valoa ja lämpöä tuossa paikassa ainakin riittää.

Rannassa ensimmäiseen talveensa valmistautuu myös lempilapseni surupaju, josta myyjä antoi kassalla oma-aloitteisesti reippaan alennuksen, koska ei uskonut sen selviävän talven yli. Se on kesän mittaan selvästi juurtunut hyvin ja teki melkoisen kasvuspurtinkin loppukesästä, joten toivon kovasti, että se pärjäisi meidän talvipakkasissa.

Kakkospenkereen (tai se on kyllä oikeastaan kolmospenger) reunaan keväällä istutetut hopeahärkit ovat kotiutuneet ja alkaneet kovasti levitä. Alemmassa kuvassa muuten näkyvät myös molemmat porrastyömaat.

Hopeahärkkien väleihin vähän taaemmas sopisi hyvin vaikkapa tummanvihreälehtinen, vaaleanpunaisin kukin kukkiva kääpiöneilikka (kuva: Tertunperennat)

 

Mies on vapaa-aikoinaan ahkeroinut melko tiiviisti porrastyömaalla. Ja komeat betoniportaat penkereisiin onkin syntymässä. Vielä pitäisi saada reunaelementtien muotit valmiiksi, valaisimet upotettua muotteihin ja valut tehtyä ennen pakkasia.

Hedelmätarhassamme ainoastaan luumu- ja omenapuut ovat sen ikäisiä, että tuottavat runsasta satoa. Tänä syksynä punaluumut olivat vetisiä ja mauttomia eivätkä päätyneet jatkojalostukseen. Mutta omenat eivät petä koskaan; taas ovat pakastimet pullollaan makoisaa sosetta, omat ja ystävien.   

Kun pudokkaita pakastimien täyttymisen jälkeenkin tipahteli tasaista tahtia muutaman kymmenen kilon päivävauhtia, alkoi kuivaaminen kiinnostaa. Siskolla on oikea kuivuri, jolla syntyy optimaalinen kuivaustulos. Sen kapasiteetti on kuitenkin melko pieni.

Tytär taas kantoi selkä vääränään omenoita opiskelijakämpälleen ja kuivasi niitä uunissa matalassa lämpötilassa. Maistuvat kuulemma makoisilta kanelilla maustettuina. Ja säilyvät, opiskelija-asunnon pieneen pakastelokeroon kun ei juuri soseita säilötä. Mutta uuniinkiin mahtuu kerrallaan vain pari-kolme uunipellillistä.

Niinpä täytyi ottaa käyttöön sauna. Puhtaat pellavaliinat lauteille, lämpötila viiteenkymppiin ja tuuletin päälle. Sitten vaan omenaviipaleet riviin liinojen päälle.

Pikkuhiljaa koko talon alin kerros alkoi tuoksua huumaavalle omenalle ja noin kahdentoista tunnin päästä  liinoilta sai kerätä ainakin puolella pienentyneet, nahkamaisen kuivat omenaviipaleet.

Heti tuli mieleen, että rantasaunallehan voisi kehittää oikein professionaalin kuivauslaitteen, johon mahtuisi kerrallaan suuri määrä kuivattavaa. Rantasaunalle siksi, että kuivausajat ovat pitkiä ja tilan pitäminen lämpöisenä sähkökiukaalla ei liene kovin taloudellista. Puusauna olisi siihen ihan omiaan.
 

 Näitä saavat poikaset sitten talvella nauttia aamupuurojensa ja mysliensä kera

Sain muuten siskolta  suuren purkillisen kuivurilla kuivattuja voi-, herkku-, punikki- ja jyvästatteja. Ne tuntuvat ihan paperinkevyiltä ja täysin kuivilta. Ihana tuote tämäkin! Sain häneltä myös suuren kasan suolaan säilöttyjä rouskuja, joten sienipuolta ei meiltä puutu pitkiin aikoihin. 

Kun omenat valmistuivat saunassa, pojat keräsivät vielä mehumaijan täyteen viinirypäleitä. Niistä tulee varsin aromikasta, hapokkaanmakeaa mehua, yhdestä maijallisesta noin 10 litraa - eli mehuisiakin ovat.

Saunan lämmittäessä lempeästi omenoita ja maijan pöhistessä hellalla sain itse nostaa jalat lampaantaljarahille ja neuloa rauhassa palmikkopeittoa. Suositeltava yhdistelmä! 

Niin suositeltava, että peiton tultua valmiiksi podin hetken haikeata tyhjyyden tunnetta, kunnes viritin puikoille uuden. Täytyyhän sitä ihmisellä palmikkopeitontekele olla, varsinkin kun sellaiseen on ehtinyt tottua osana elämäänsä.

Myös Pablo osaa ottaa rennosti. Mieluisinta sille on vartoa eteisessä poissaolevaa perheenjäsentä kuono tämän kengän päällä. Nyt on reissussa isäntä, mustavalkoisen tennarin omistaja, ja Pablolla on ikävä!

 Onnellisia syyspäiviä!

Siskon talossa

Meillä on täällä talviloma. Pääsimme käymään Siskon perheen luona Lapissa.

On aivan erityisen antoisaa päästä viettämään muutama rento lomapäivä Siskon kanssa. Se on ehkäpä maailman hauskin tapa viettää aikaa, vaikkei mitään erityistä olisi ohjelmassa. Tai kyllähän meillä on - teemme aina yhdessä käsitöitä. Ja juttelemme. Ja herkuttelemme... Sisko on varsinainen pitokokki, jonka hoteissa paino nousee noin kilon päivävauhtia.

Lisäksi Siskon talo on elämys. Perhe on tehnyt suurimittaisen projektin vanhan talon parissa (kuten mekin) ja se on vielä monilta osin kesken. Mutta tunnelma on jo nyt ainutlaatuinen. Tekstiilitaiteilija-siskon rehevä kädenjälki näkyy kaikkialla.

Talon pääty odottaa toista, keittiön yhteyteen rakennettavaa kuistia. Yläkerrassa on jo valmiina ovi joka johtaa kuistin päälle tulevalle parvekkeelle.

Siinä missä minä käytän värejä säästeliäästi, Sisko iloittelee niillä estoitta. Yläkerran vanhempien kammarin seinällä on loimuavansiniset Birger Kaipiaisen Orvokki-tapetit. Ikkunoista avautuu huikea näkymä Kemijoelle.

 

Antin ja Pekan kammarissa on Pöllötapetit

 

Riikan kammarin hempeä uninurkkaus

 

Keittiön ikkuna ja puuhella. Tuvan ovesta pilkistävät ahkerassa käytössä olevat kangaspuut.

 

Siskon mies, talon leppoisa isäntä, on biologi. Se voi olla osasyy siihen, että vaikka talo on melko lähellä kaupungin keskustaa, pihapiirissä asustelee lampaita, kanoja ja koiria. Sisko kehrää villalankaa omien lampaiden villoista ja tuoreet Taatusti Onnellisen Kanan munat haetaan aamiaispöytään piharakennuksen kanalasta.

 

 Sympaattiset pohjanpystykorvat Viena, Nätti ja Keje

Mukanamme reissussa ollut Aino-serkku teki ristipistotyötä. Bella seurasi neulan liikkeitä.

 

Minunkin torkkupeittoprojektini lähti uuteen vauhtiin, kun siskoarmas hiukan neuvoi neulemerkkien kanssa. En nimittäin millään meinannut saada sydäntä onnistumaan. Peitosta on tulossa noin puolitoista metriä leveä ja sen pituuden ratkaissevat käsivoimat...

On se kyllä harmillista, että matkaa Siskon luokse on satoja kilometrejä. Olisi suuri rikkaus viettää paljon useammin yhteisiä käsityö- ja juttutuokioita. Elämä olisi kernaammin voinut heittää näin kauas toisistaan sellaiset sisarukset, jotka eivät juurikaan ole keskenään tekemisissä vaikka asuisivat ihan lähekkäin - mitä on kyllä vaikea ymmärtää!

Mukavaa talvilomaa tai sen odotusta! Nauttikaa toistenne seurasta..