Isänpäivän aamu valkeni marraskuisen pehmeänä, harmaan ja kalpean sinisen sävyissä. Tähän aikaan vuodesta on ihanaa sytytellä aamukynttilöitä.
Tytär, joka on innokas ja taitava leipuri, teki taas isänpäiväkakun. Miehen lempikarkki, vanha auto toimi innoittajana. Musta kuorrutus syntyi sulatetuista hopeatoffeista ja tummasta suklaasta.
Kakun välissä oli mansikkaa ja valkosuklaavaniljacremeä, sekä yksi rantu salmiakkitahnaa
Sunnuntain päivällinen oli isänpäivän kunniaksi tavallista miehekkäämpi, tuhti pihvi portviinikastikkeella. Lisukkeina samettista perunamuusia, kokonaisena suolapedillä paahdettuja, täytettyjä punajuuria ja kukkakaaligratiinia.
Erityisesti portviinikastike sai kiitosta. Työkaverilta saadun ohjeen mukaan kastiketta, joka koostui puoliksi shamppanjaviinietikasta ja puoliksi portviinistä, keiteltiin kokoon niin kauan, että se muuttui siirappiseksi. Lopuksi lisättiin nokare voita.
Rakastan tätä marraskuun karun pehmeää, hämärää ja introverttia tunnelmaa. Kun ulkoiset ärsykkeet tuntuvat olevan minimissään, aistit virittäytyvät sisäisempiin maisemiin. Sitäkin tarvitsee välillä.
Tähän aikaan kaipaa tavallistakin enemmän kiireetöntä yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa, perheenjäsenten ja ystävien. On taas tullut erityisiä muistutuksia siitä, kuinka mahtavia ihmisiä sitä onkaan elämänsä varrella kohdannut ja kuinka uskollisiksi ystäviksi monet heistä ovat vuosien, ja kohta jo vuosikymmentenkin saatossa osoittautuneet. Se on oikeastaan aika ihmeelllistä!
Voimaannuttavaa marraskuun viikkoa!
