Kuten tätä blogia seuraavat tietävät, asuimme miehen kanssa koko kesälomamme saaristossa, pääasiassa kahdestaan. Meidän kesätyöläiset jäivät kaupunkiin ja vain vierailivat välillä mökillä. Tämä järjestely toimi hyvin, kaikki olivat tyytyväisiä.
Koska kaupunkikoti oli koko kesän ajan lähinnä kääntymispaikka, ehti se koulujen alkuun mennessä rehevöityä varsin huolettomaan kuntoon. Lomalta palattua ensimmäinen toimenpide oli perusteellinen siivous. Sen ohessa palasi taas vanha haave konmarittamisesta.
Unelmia on monenlaisia, suuria ja sitten niitä vähän vaatimattomampia. Tai arkisempia, ei välttämättä sen pienempiä.
Esimerkiksi yksi vähän suurehkompi unelma on vuokrata urheilullinen avoauto ja kiertää sillä murun kanssa kuukausi Kaliforniassa. Yöpyä eksoottisessa yöpaikassa kuolleessa laaksossa. Mennä fiiliksen mukaan ilman erityistä suunnitelmaa tai aikataulua. Katsella maisemia, ja häntä.
Tuohan ei ole edes mahdoton unelma! Mutta jos nyt kuitenkin vähän arkisemmassa aihepiirissä pysytellään, olen jo pitkään unelmoinut koko talon irtaimiston järjestelmällisestä läpi käymisestä. Unelmoin siitä jo ennen konmaria, joka sittemmin vain antoi unelmalleni nimen.
Syntyy paljon erilaisia kerrostumia, kuvainnollisesti ja ihan konkreettisestikin, kun iso perhe asuu melkein kaksikymmentä vuotta samassa suuressa talossa. Varsinkin, jos siinä talossa ei satu asumaan kätevää emäntää tai isäntää, joka harrastaisi jatkuvasti määrätietoista karsimista.
Voi vain kuvitella sen taivaallisen olotilan, jos koti kaikkine ikuisine tavarapesäkkeineen ja liian täysine varastoineen olisi viimeistä kolkkaa myöten syynätty ajan tasalle!
No, nyt se projekti on sitten aloiteltu. Tavarat ovat lähteneet liikkeelle. En nyt ihan konmarin ohjeen mukaan kysy itseltäni jokainen esine erikseen kädessäni, että rakastanko tätä esinettä. Mutta karsin kyllä reippaalla otteella, huone kerrallaan.
Potager tuottaa edelleen satoa, tänä vuonna jopa valkosipuleita
Omenoita on tullut ennätysmäärä. Niin ylenpalttisesti, että yksi suuri vanha omenapuu rojahti kumoon hedelmien painosta. Eikä siinä koko tappio - puuvanhus kaatoi mennessään toisenkin, nuoremman omenapuun, sekä yhden luumupuun.
Omenoissa on nyt myös kotimaisiksi lajikkeiksi epätavallisen kookkaita yksilöitä. Näin komeita omppuja mahtuu miehen isoon kouraan hädintuskin kaksi!
Tähän asti omenat on jatkojalostettu meillä lähes pelkästään hilloksi. Nyt niitä on niin paljon, että päätimme viedä osan mehuasemalle.
Siellä omenat puristettiin mehuksi, joka pastöroitiin ja pakattiin kolmen litran hanapakkauksiin. Reilusta sadasta kilosta omenoita tuli noin 80 litraa mehua.
Vaikka raaka-aine on ilmaista, oman puutarhan tuoremehu ei ole kuitenkaan mikään ihan edullinen tuote. Sen litrahinnaksi tulee lähes kolme euroa. Lähimmällä mehuasemalla, ilman erityistä hintavertailua. Jokin muu mehuasema veloittaisi ehkä vähän vähemmän.
Mutta heti perään on todettava, että näin hyvää tuoremehua en ole tainnut vielä koskaan maistaa! Vahva, raikas ja yllättävän makea omenan maku, ilman lisättyä sokeria. Ja pastöroituna mehun pitäisi kestää vähintään kuukausia. Tästä herkusta todella kannatti maksaa!
Hyvää viikonloppua!
