Lyhtyjen ja kynttilöiden valossa

Ilmat ovat muuttuneet syksyisiksi. Se on minusta ihanaa, olen aina tykännyt syksystä. Kesäkaudet meillä useimmiten vähintäänkin raollaan olevat ulko-ovet suljetaan ja elämä siirtyy sisälle.

Lyhdyt kaivetaan esiin ja ne ovat käytössä joka päivä

Koska toimme mökiltä olohuoneeseen yhden nojatuolielementin, siirtyi pienempi sohva sen paikalta ikkunanurkkaukseen. Siinä se odottaa seuraavaa sijoituspaikkaansa.

Sisustusväriajatteluni (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua..) on melko yksinkertaista: ympäri vuodet enimmäkseen valkoista ja sen eri sävyjä, puuta, pellavaa, sekä ripaus mustaa ja linnunmunanturkoosia. Lisäksi syksyisin oranssia ja keväisin joko pastellivärejä tai ruohonvihreää.

Vanha oranssi unikkoverho hoitaa nyt syysoranssin virkaa

Yläkerran värityksen olen pyrkinyt pitämään alakertaa keveämpänä, sinne eivät vahvat värit oikein sovi

Hämärtyvät syysillat kynttilöiden valossa, radiota kuunnellen ja käsitöitä tehden ovat parasta maailmassa! Varsinkin perheen eloisien äänien ympäröimänä (eikä muuten voi paljoa humoristisempaa ääniympäristöä kuvitella kuin elämä kolmen tai neljän teini-ikäisen ja heidän ystäviensä kanssa samassa talossa...).

Kun ilmat viilenivät jatkoin kuumimman kesän sivussa ollutta neuletyötä ja sain sen viimeinkin valmiiksi. Tällaista neuletta ei muuten voi kesähelteellä tehdäkään, kun sitä suurta villakappaletta joutuu samalla pitämään sylissään.

On täällä toki ollut monia aurinkoisia tai pehmeän sumuisia syyspäiviäkin, jotka ovat kutsuneet vielä kovasti pihatöihin.  Sain tehtyä ensimmäisen toimenpiteen kohti tulevaa potageria ja istutin kasvimaa-alueen reunaan viisi pallotuijaa, joiden väleihin on tarkoitus perustaa mansikkapenkit.  Sinne mahtuisi yhteensä noin 20 metriä mansikkapenkkiä.

Mansikankasvatuskokeilut ovat meillä olleet hieman epäonnisia, mutta toisaalta myös ns. vasemmalla kädellä toteutettuja. Jos saisimme mansikat viihtymään potagerissamme, siitä noin kahdestakymmenestä mansikkapenkkimetristä saatava sato riittäisi hyvin perheemme talven tarpeisiin. Täytyy keväällä perehtyä asiaan ja yrittää perustaa penkit kunnolla. Valoa ja lämpöä tuossa paikassa ainakin riittää.

Rannassa ensimmäiseen talveensa valmistautuu myös lempilapseni surupaju, josta myyjä antoi kassalla oma-aloitteisesti reippaan alennuksen, koska ei uskonut sen selviävän talven yli. Se on kesän mittaan selvästi juurtunut hyvin ja teki melkoisen kasvuspurtinkin loppukesästä, joten toivon kovasti, että se pärjäisi meidän talvipakkasissa.

Kakkospenkereen (tai se on kyllä oikeastaan kolmospenger) reunaan keväällä istutetut hopeahärkit ovat kotiutuneet ja alkaneet kovasti levitä. Alemmassa kuvassa muuten näkyvät myös molemmat porrastyömaat.

Hopeahärkkien väleihin vähän taaemmas sopisi hyvin vaikkapa tummanvihreälehtinen, vaaleanpunaisin kukin kukkiva kääpiöneilikka (kuva: Tertunperennat)

 

Mies on vapaa-aikoinaan ahkeroinut melko tiiviisti porrastyömaalla. Ja komeat betoniportaat penkereisiin onkin syntymässä. Vielä pitäisi saada reunaelementtien muotit valmiiksi, valaisimet upotettua muotteihin ja valut tehtyä ennen pakkasia.

Hedelmätarhassamme ainoastaan luumu- ja omenapuut ovat sen ikäisiä, että tuottavat runsasta satoa. Tänä syksynä punaluumut olivat vetisiä ja mauttomia eivätkä päätyneet jatkojalostukseen. Mutta omenat eivät petä koskaan; taas ovat pakastimet pullollaan makoisaa sosetta, omat ja ystävien.   

Kun pudokkaita pakastimien täyttymisen jälkeenkin tipahteli tasaista tahtia muutaman kymmenen kilon päivävauhtia, alkoi kuivaaminen kiinnostaa. Siskolla on oikea kuivuri, jolla syntyy optimaalinen kuivaustulos. Sen kapasiteetti on kuitenkin melko pieni.

Tytär taas kantoi selkä vääränään omenoita opiskelijakämpälleen ja kuivasi niitä uunissa matalassa lämpötilassa. Maistuvat kuulemma makoisilta kanelilla maustettuina. Ja säilyvät, opiskelija-asunnon pieneen pakastelokeroon kun ei juuri soseita säilötä. Mutta uuniinkiin mahtuu kerrallaan vain pari-kolme uunipellillistä.

Niinpä täytyi ottaa käyttöön sauna. Puhtaat pellavaliinat lauteille, lämpötila viiteenkymppiin ja tuuletin päälle. Sitten vaan omenaviipaleet riviin liinojen päälle.

Pikkuhiljaa koko talon alin kerros alkoi tuoksua huumaavalle omenalle ja noin kahdentoista tunnin päästä  liinoilta sai kerätä ainakin puolella pienentyneet, nahkamaisen kuivat omenaviipaleet.

Heti tuli mieleen, että rantasaunallehan voisi kehittää oikein professionaalin kuivauslaitteen, johon mahtuisi kerrallaan suuri määrä kuivattavaa. Rantasaunalle siksi, että kuivausajat ovat pitkiä ja tilan pitäminen lämpöisenä sähkökiukaalla ei liene kovin taloudellista. Puusauna olisi siihen ihan omiaan.
 

 Näitä saavat poikaset sitten talvella nauttia aamupuurojensa ja mysliensä kera

Sain muuten siskolta  suuren purkillisen kuivurilla kuivattuja voi-, herkku-, punikki- ja jyvästatteja. Ne tuntuvat ihan paperinkevyiltä ja täysin kuivilta. Ihana tuote tämäkin! Sain häneltä myös suuren kasan suolaan säilöttyjä rouskuja, joten sienipuolta ei meiltä puutu pitkiin aikoihin. 

Kun omenat valmistuivat saunassa, pojat keräsivät vielä mehumaijan täyteen viinirypäleitä. Niistä tulee varsin aromikasta, hapokkaanmakeaa mehua, yhdestä maijallisesta noin 10 litraa - eli mehuisiakin ovat.

Saunan lämmittäessä lempeästi omenoita ja maijan pöhistessä hellalla sain itse nostaa jalat lampaantaljarahille ja neuloa rauhassa palmikkopeittoa. Suositeltava yhdistelmä! 

Niin suositeltava, että peiton tultua valmiiksi podin hetken haikeata tyhjyyden tunnetta, kunnes viritin puikoille uuden. Täytyyhän sitä ihmisellä palmikkopeitontekele olla, varsinkin kun sellaiseen on ehtinyt tottua osana elämäänsä.

Myös Pablo osaa ottaa rennosti. Mieluisinta sille on vartoa eteisessä poissaolevaa perheenjäsentä kuono tämän kengän päällä. Nyt on reissussa isäntä, mustavalkoisen tennarin omistaja, ja Pablolla on ikävä!

 Onnellisia syyspäiviä!