Kevään merkkejä

Elämä on karua, ainakin mitä tulee siivoamiseen.  Vaikka koti olisi kuinka hyvin suunniteltu ja kauniisti sisustettu, se ei ole viihtyisä jos on sotkuista. Ja elämän sivutuotteena tulee yllättävän paljon sotkua, varsinkin jos kodissa asuu kuusi ihmistä ja kaksi koiraa. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista siivota niin paljon kuin pitäisi: siivoamiseen joutuisi käyttämään lähes kaiken vapaa-aikansa, jos mielisi aina nauttia puhtaasta ja siististä kodista.

Siivooja? No, meillä oli sellainen kolme vuotta. Noin vuosi sitten luovuimme kuitenkin siivoojasta.

Siihen oli moniakin syitä. Esimerkiksi se, että jouduimme käyttämään torstai-iltamme kodin raivaamiseen siihen kuntoon, että siivooja voisi perjantaina tulla. Meidän tapauksessamme tuo tavaroiden raivaaminen on työläin osa siivoamista. Kun se oli saatu tehtyä, kävi oikein kateeksi siivooja, joka pääsi puhdistamaan tyhjät tilat ja esteettömät pinnat. Jos joku kohta oli jäänyt raivaamatta, vaikkapa leluja oli kaikesta huolimatta lastenhuoneen lattialla vielä siivoojan saapuessa, se kohta jätettiin vain tyynesti siivoamatta. Raivaaminen ei kuulunut siivoojan tehtäviin.

Kieltämättä siinä oli kyllä hohtoa, kun perjantaisin sai kurvata töistä kukkakaupan kautta kotiin ja tiesi, ettei tarvitse tehdä muuta kuin asetella tulppaanit maljakkoon. Mutta.

Kotitalousvähennyksen on tarkoitus tehdä siivoojan palkkaamisesta edullisempaa. Se on kuitenkin nostanut siivoojien palkat niin korkealle, että sen hyöty kotitalouksille on alun perin tarkoitettua selvästi heikompi.

Siivoojan palkkaaminen on siis edelleen sen verran tuntuva investointi, että meistä alkoi tuntua samantekevältä hoitaa itse tuokin viikkosiivouksen helpoin vaihe, eli pintojen puhdistaminen. Varsinkin sen jälkeen, kun valtion tukema osuus viime vuonna laski kuudestakymmenestä prosentista neljäänkymmeneen.

Emme olleet ihan tyytyväisiä siivousjälkeenkään. Aika usein esim. pölyjen pyyhintä oli kokonaan unohtunut siivoojalta. Tai sama kahviläntti, joka jäi aamulla keskelle keittiön valkoista lautalattiaa, tervehti töistä palaajaa, vaikka siivooja oli juuri käynyt.

Koti oli kyllä kokonaisuutena siivoojan jäljiltä ihan siisti ja raikas. Ja sekin on myönnettävä, että itse suhtaudun kodin perintönä turhankin tinkimättömästi siivoamiseen. Liiallinen perfektionismi tällaisissa (-kin) asioissa alkaa kuitenkin nopeasti kääntyä itseään vastaan ja heikentää elämänlaatua.

Mutta silti ärsytti pyyhkiä pölyjä siivoojan jäljiltä. Varsinkin, kun väsytti, koska oli edellisenä päivänä raivannut huushollia siivoojaa varten yömyöhään saakka...

Niinpä luovuimme siivoojasta. Ja olimme jälleen tilanteessa, että piti joko käyttää iso osa vapaa-ajasta siivoamiseen tai sitten chillailla se samainen vapaa-aikansa sekamelskan keskellä. Aika toivoton yhtälö.

Eikä siihen oikein mitään ratkaisua ole löytynyt. Yksi käyttökelpoisimmista on itämaisiin uskontoihin sisältyvän ajatuksen toistelu mielessään, että (toivottomien tilanteiden aiheuttama) kärsimys kuuluu elämään ja se kannattaa vain nöyränä hyväksyä.

Silloin kun tämän talon peruskorjausta suunniteltiin, mietin kyllä pienten lasten topakkana äitinä paljonkin talon käytännöllistä puolta. Olen kuitenkin myöhemmin huomannut, että olen kuin olenkin ollut tuolloin vielä nuori hupakko enkä ole ymmärtänyt läheskään kaikkea. Kelpuutin esimerkiksi lasiseiniä ja -ovia kosteisiin tiloihin. Samoin kelpuutin peseytymistiloihin mustan mattapintaisen lattialaatan ja puolen metrin korkeudella olevien, lattiaan heijastavien seinävalaisimien yhdistelmiä. Taloon tuli myös tolkuton määrä ikkunoita. Ylipäätään talosta tehtiin iso ja monihuoneinen. Eikä tiloja riittävästi jäsennelty. Makuuhuoneita on siellä ja täällä, useassa kerroksessa, samoin tietysti vaatekaappeja, eli päivittäistä vaateliikennettä.

Nyt ymmärrän, että talon kannattaisi olla mieluiten yhdessä kerroksessa, tai korkeintaan kahdessa. Ja neliöitä ja varsinkin huoneita vain se välttämätön. Kaikkien makuuhuoneiden kannattaisi sijaita samassa osassa taloa, jossa olisivat myös peseytymis- ja kodinhoitotilat. Ikkunoiden pitäisi olla helposti pestäviä. Huonekaluja vain sen verran, mitä välttämättä tarvitaan. Hyllyköt ja tasot minimiin, samoin niihin kasattavat tavarat. Pölyäviä tekstiilejä mahdollismman vähän ja kaikki tekstiilit helposti vesipestävissä, kotikonstein. Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa pitkästikin, mutta antaapa olla.

Seuraavassa talossa sitten.

Vaikka hengitys edelleen huuruaa ja pakkanen kuuraa kulmakarvat matkalla kodista autoon, eikä tuolle säätyypille ole loppua näkyvissä, on kevät kuitenkin selvästi edennyt. Se vain jotenkin on ilmassa.

Ja onhan pääsiäinenkin jo melko lähellä. Sula läntti parvekkeen lattiassa kasvaa päivä päivältä. Ainakin siihen asti, kunnes ensi viikolla sataa taas lisää lunta.

Siivotessani eilen yläkertaa, valon säteet pilkahtelivat joka puolelta

Vaihdoin valkoisen pellavaliinan keväänväriseen

Bella matkii napakettua

Ai niin, olenhan minä tehnyt käsitöitäkin. Pipoja on syntynyt jo useampi peräkkäin. Luulin jo. että vähän myöhäiseksi lipsahti tänä vuonna pipoinnostus, mutta erehdyin.

Hyvin ehti - ja ehtii vieläkin. Ilman kunnollista villapipoa korvat jäätyvät ulkona vielä pitkään.

Kevätunnelmia!

Yökahvilassa

Hyvää Naisten Päivää vielä näin jälkikäteen!

Keramiikkataiteilija Tuula Laukka oli Naistenpäivän kunniaksi esittelemässä suunnittelemiaan koruja työpaikallani. Ostin itselleni lahjaksi yhden sormuksen.

Töissä on viime aikoina ollut tavallistakin kiireisempää ja päivät ovat venyneet usein iltaan asti. Se vie ajat ja verottaa voimia niin, ettei oikein ehdi pysähtyä nauttimaan arjesta ja vaikkapa havainnoimaan vuodenajan vaihtumista. 

Eräänä iltahämäränä, kun taas palasin töistä kotiin, pysähdyin kuitenkin portille: jotain oli tapahtunut valolle. Kevät? Todella erikoinen voimakkaan, kuulaan valon ja pakkasen yhdistelmä.

Näkymä kotiportilta toi mieleen Vincent Van Goghin maalauksen Tähtikirkas yö. Tai Yökahvilassa.

Marimekon alekorista sattui löytymään etsimäni Napakettu-kangas ja pääsin ostamaan sitä edullisesti. Mukaan lähti yksi raportti, eli vajaa metri. Aion tehdä siitä taulun mökille. Kiinnitin kankaan nuppineuloilla keittiön seinälle tuumaillakseni kuinka hyvin se sopisi mökille. 

Ja kyllähän se sopisi. Mielestäni tuo ja muutamat muutkin graafikko Aino-Maija Metsolan kankaat ovat nykymarimekon parhaimmistoa. Lahjakkaat Maijat pitävät Marimekon tekstiilipuolta pystyssä, Isola, Louekari ja Metsola. Ensiksi mainitun kuosit ovat jo klassikoita, jälkimmäisten tulevat olemaan. Ugh.

Olemme jo useampana viikonloppuna jääneet miehen kanssa kahdestaan kotiin lasten lähdettyä kavereilleen tai reissuun. Toisaalta ihana rauha, mutta toisaalta vähän pöllähtänyt olo, yllättäen ei oikein tiedäkään miten hiljaisuuteen pitäisi suhtautua. Puuttuuko siitä jotain (äänet)? 

Mies leipaisi pellillisen pihvejä. Katoimme kahdelle, ruokailimme kauan. Suunnittelimme seuraavaa taloa. Modernia, betonista, kahden aikuisen tarpeisiin suunniteltua. Simppeliä ja sopivan pientä, helposti eleltävää.

Toinen joulukaktus kukki ajallaan jouluna, mutta toinen myöhästyi taaskin. Se ei haittaa, jouluna on niin värikästä muutenkin, että kaktuksen kukat hukkuvat silloin muuhun koreuteen. Nyt loistava kukinta todella pääsee oikeuksiinsa, se hehkuu koko olohuoneessa.

Mökkiretki

Teimme vuorokauden mittaisen retken mökille. Talviset mökkitunnelmat löytyvät täältä

Iglu

Pehmeä nuoskalumi innosti isän ja pojat rakentamaan pihalle iglun. Kätevästi yläsaunan uloskäynnin yhteyteen, eli toimisi myös ukkosaunan katettuna vilvoittelutilana. Suorakaiteen muotoinen siivousämpäri oli juuri sopiva lumiharkkojen valmistamiseen.

Minä seurasin projektin etenemistä ikkunasta ja neuloin pojalle pipoa

Kokeilin myös tehdä espressokoneella arabialaista kardemummakahvia. Sain kauan sitten täydellistä sellaista Tel Avivissa beduiinimarkkinoilla. Ja hyvää tuli nytkin, vahvaa ja runsascremaista. Vain kardemumman sopiva annostelu tuotti hieman ongelmia.   

Illan jo rusottaessa iglu tuli viimein valmiiksi ja rakentajatiimi pääsi nauttimaan aherruksensa tuloksista.

 Sisätilan tunnelmaa iglussa

 Mukavaa talvilomaa/talviloman odotusta!

Sunnuntai-aamun rauhaa

       

Vaikka on jo helmikuu, talvi ei näytä taittumisen merkkejä 

                                                                                                                                                                                               

 Tästä näkee ulos, uuniin ja melkein koko keskikerroksen. Eli hyvä paikka.

Vapaapäivän aamuna menee useampi kuppi kahvia

 Photoshopilla sävypelkistetustä valokuvasta heijastettu ja maalattu omakuva (à la Andy Warhol)

Ja toinen, hauska vahingonlaukaus sylissä olleella kännykällä bloggarista koirineen, ottamassa yhteiskuvaa. Onko emäntä alkanut muistuttaa koiraa, vai päinvastoin?

Kodinhoitotila

Mikä voisi olla saunan jälkeen ihanampi kuin tanakasta pellavasta tehty pyyheliina, sellainen uutena vähän karkea, mutta ajan myötä juuri sopivaksi pehmenevä. Meidän liinavaatekaapin aarteita ovat muutamat kirppurorilta löytämäni suuret, vanhat pellavapyyhkeet. Säästän niitä nautinnollisimpien saunahetkien varalle, kuten mökille.

Siksi tartuin tilaisuuteen, kun netissä surffatessani löysin hyvältä vaikuttavan pellava-verkkokaupan. Edullisten hintojen innoittamana tilasin neljä metriä pyyheliinapellavaa . Vastaukset sähköpostitse esittämiini kysymyksiin tulivat nopeasti, asiakaspalvelu oli ystävällistä ja lähetys saapui tyylikkäästi pakattuna melkein tilaamista seuraavana päivänä. Mukana oli reilu nippu näytteitä muista verkkokaupan pellavalaaduista, myös erikoisleveyksistä. Niiden perusteella onkin jatkossa helppo tilata. 

Mutta edelleenkään ei löytynyt vastausta siihen kysymykseen, mistä voisi ostaa edullisesti paksua,  raskasta ja eläväpintaista valkoista ja luonnonväristä pellavaa. Ihan sellaista perusjuttua, josta voisi ommella rouheita verhoja, sohvanhuppuja ym. mitä nyt kodissa tarvitaan. Kankaan pitäisi painaa vähintään 300-400 g/m2. Esim. Ikean edullinen pellava on liian kevyttä. 

Onko teillä tietoa? Pitäisikö lähteä Viroon, ja minne sinne? 

Viime viikolla myös kauan tekeillä ollut kellarin kodinhoitotilatyömaa nytkähti pitkän askeleen eteenpäin. Vesipisteen on nyt rakennettu valmiiksi ja koneet asennettu toimintakuntoon. Vaikka vielä puuttuukin monia juttuja, kuten kiinteä valaistus, hyllyt altaan yläpuolelle, rättipatteri jne., pyykkien peseminen alakerrassa onnistuu jo. Se helpottaa merkittävästi suurperheen käytännön elämää kolmikerroksisessa talossa, jossa on makuuhuoneita sekä ylimmässä että alimmassa kerroksessa ja kerrosten välillä jyrkät, 30-luvun huvilamitoituksella rakennetut portaat.

Päädyttiin teräspintaisiin kaapinoviin, jotka yhdessä teräksisen allastason ja irtojalkojen kanssa synnyttävät vähän teollisen pesutupamaisen tunnelman karheissa kellaritiloissamme.  Vaikka kellarikerros on pääosin maanpinnan yläpuolella, kodinhoitotilaan ei valitettavasti saatu päivänvaloa. Se lisää entisestään pesutupamaista vaikutelmaa.

  

Pyykkikone hankittiin varta vasten tähän tilaan ja kuivausrumpu tuotiin yläkerran pyykkipisteestä. Se muuten ostettiin kohta 17 vuotta sitten  kolme vuotta käytettynä, eli on kuivannut ison perheen pyykkejä pian 20 vuotta. Aika kone! Yläkertaan odotellaan nyt uutta kuivausrumpua.

Kodinhoitotila on kellarin uloskäynnin tuntumassa ja siitä menee ovi myös sisävarastoon.

Riittävän iso ja syvä allas oli yksi tärkeä toive. Siinä on helppo pestä koirat ja kumisaappaat.

Kodinhoitotilan katossa kulkevat mustat maalämpöpumpun putket. Kellarissa on myös paljon pinta-asennettuja johtoja ym. "kellarimaisuuksia". Niitä ei ole yritettykään peittää. Minusta rustiikit kellaritilat ovat jotenkin tosi tunnelmallisia, varsinkin vanhoissa taloissa.

Kahvionnelassa

Tammikuun - kurinpalautuskuukauden - kunniaksi tein ihanaa ratatouillea. Se ruokalaji yllättää: kuinka voi pelkistä vihanneksista syntyä niin hyvä ruoka!

Vaikka onhan se tiedossakin; kasvisruoka voi olla todella herkullista, tottakai.  Ratatouillen seurana meillä oli uunibroileria.

Marimekon Vermutti-pöytäliina sopi kattaukseen, kun ruokana oli värikästä kasvispataa.

Ripottelin ratatouillen pinnalle yrttimaustettuja fetakuutioita ja runsaasti tuoretta persiljaa

Meillä ruokapöydässä on melkein aina myös  suuri kattilallinen kuohkeaa perunamuusia, koska lapset sitä erityisesti toivovat. 

Vanha kahvikoneemme hajosi ja mies pääsi viimein toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa ja ostamaan kunnon espressokeittimen. Hänen valittunsa on ECM-merkkinen, kunnioitusta herättävän näköinen (ja kokoinen) teräsmasiina. 

Mutta ihme kyllä me aloittelijatkin osaaamme tehdä sillä lyhyen harjoittelun jälkeen mahtavan makuista kahvia, jossa on syvä ja pehmeä aromi. Ei tietoakaan kitkeristä ja happoisista makuvivahteista, joihin saimme tottua edellisen, täysautomaattisen kahvikoneen kanssa. Tehokkaan maidonvaahdottimen ja erityisen kahvimaidon ansiosta  esim. cappuccinon rakenne on aivan samanlainen kuin hyvässä italialaisessa kahvilassa.  

Tuntuu, että meidän kahvifriikkien elämässä on nyt alkanut aivan uusi aikakausi!

Varsinkin tekniikasta ja italialaisesta kahvista kiinnostunut mies tykkää rassailla espressokeitintä ja etsiä sitkeästi optimaalista jauhatuskarkeuden, paineen, maidonvaahdotustekniikan ja muiden lopputulokseen vaikuttavien tekijöiden yhdistelmää. 

Siinä ohessa minä saan tämän tästä eteeni salskean baristan tarjoileman, tuoksuvan cappuccino-kupillisen :) Eli ei lainkaan hullumpi ostos tuo kahvikone!

Leppoisaa lauantai-iltaa teille kaikille!