Taistelu nuutumusta vastaan

Kun pakkasyö kuuraa maiseman syntyvät talvikauden kauneimmat näkymät. Järvikin käväisi jäässä, mutta suli sään jälleen lauhduttua. 

Tähän aikaan vuodesta neulominen innostaa. Aloin tehdä itselleni kevyttä villapaitaa, 

jota voisi käyttää kesällä jos sattuu olemaan yhtä koleata kuin viime kesänä. 

Varsinkin mökillä sellaista kaipasi vähän väliä.

Paitsi neulomaan, marraskuun kosteansumuiset ja sateiset illat innostavat myös liikkeelle, ainakin minua. Tänä syksynä olen taistellut kaamosnuutumusta vastaan sekä salilla että ulkona raikkaissa räntäsateissa, vähintään viisi kertaa viikossa. Energia ja voimat ovat tällä panostuksella lisääntyneet yllättävänkin nopeasti. 

Tavoitteena on jaksaa ja ehtiä enemmän, joten toivon liikunnalle omistetun aikauhrauksen kääntyvän kiireenkin keskellä lopulta plusmerkkiseksi.

Joulukalenteri odottaa valmiina ja yksi kynttilä on sytytetty. 

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Isänpäivä

Isänpäivän aamu valkeni marraskuisen pehmeänä, harmaan ja kalpean sinisen sävyissä. Tähän aikaan vuodesta on ihanaa sytytellä aamukynttilöitä.

Tytär, joka on innokas ja taitava leipuri, teki taas isänpäiväkakun. Miehen lempikarkki, vanha auto toimi innoittajana. Musta kuorrutus syntyi sulatetuista hopeatoffeista ja tummasta suklaasta.

Kakun välissä oli mansikkaa ja valkosuklaavaniljacremeä, sekä yksi rantu salmiakkitahnaa

Sunnuntain päivällinen oli isänpäivän kunniaksi tavallista miehekkäämpi, tuhti pihvi portviinikastikkeella. Lisukkeina samettista perunamuusia, kokonaisena suolapedillä paahdettuja, täytettyjä punajuuria ja kukkakaaligratiinia. 

Erityisesti portviinikastike sai kiitosta. Työkaverilta saadun ohjeen mukaan kastiketta, joka koostui puoliksi shamppanjaviinietikasta ja puoliksi portviinistä, keiteltiin kokoon niin kauan, että se muuttui siirappiseksi. Lopuksi lisättiin nokare voita. 

Rakastan tätä marraskuun karun pehmeää, hämärää ja introverttia tunnelmaa. Kun ulkoiset ärsykkeet tuntuvat olevan minimissään, aistit virittäytyvät sisäisempiin maisemiin. Sitäkin tarvitsee välillä.

Tähän aikaan kaipaa tavallistakin enemmän kiireetöntä yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa, perheenjäsenten ja ystävien. On taas tullut erityisiä muistutuksia siitä, kuinka mahtavia ihmisiä sitä onkaan elämänsä varrella kohdannut ja kuinka uskollisiksi ystäviksi monet heistä ovat vuosien, ja kohta jo vuosikymmentenkin saatossa osoittautuneet. Se on oikeastaan aika ihmeelllistä!

Voimaannuttavaa marraskuun viikkoa!

Hämärtyviä iltoja

On taas kynttilöiden aika

Syystytön synttärit osuvat tunnelmalliseen vuodenaikaan

Syksyn värit häikäisevät joka vuosi

Hiukan jo viilenneinä iltoina vanhan rantasaunan löylyt tuntuvat suloisilta

Viime keväänä perustettu kasvi- ja marjamaamme tarjosi ensimmäisenä satokautenaan lähinnä vain pieniä maistiaisia, tässä boysenmarja

Pojan chili osoittautui makeaksi paprikaksi

Tomaatit eivät ehtineet kypsyä

Talviomena

Makea ranskanluumu

Pepi-päärynä

Ja se iki-ihana pallohortensia - vielä kerran!

Tuoksuherne

Syyshortensian kukinnot punertavat koko ajan vain enemmän

Niitä on riittänyt jatkuvasti maljakkoonkin 

Puolukkahilloa on keitelty oikein urakalla ja nautittukin joka päivä

Jättikurpitsat vain kasvavat 

Avomaankurkkusato ...

... päätyi tillillä ja mustaherukan lehdillä maustettuun etikkaliemeen 

Punasipuli marinoitumassa 

Kuivattua nokkosta

Kuivattuja metsäsieniä

Onpa kiva ajatella talvea, kun kesän sato on pakasteessa ja purkeissa

Saija antoi hyviä neuvoja hopeahärkin lisäämiseksi. Syksy on kuulemma paras vuodenaika siihen. Homma tosin tuntui liian helpolta toimiakseen; irti repäistyt rönsyt vaan tökätään multakuoppaan ja jätetään siihen juurtumaan.

Lisäsin härkkiä ruohonleikkaajan kannalta vähän liiaksi viettävään penkereen reunaan. 

 Mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne ensi keväänä! 

Tunnelmallista lokakuun viikkoa!

Ps. Viimeisimmät mökkikuvat löytyvät täältä

Sadonkorjuuta

Onpas blogi jäänyt vähälle huomiolle, vaikka paljonkin kaikenlaista on tapahtunut. Tai ehkä juuri sen takia. Varsinkin kameran olemassa olon muistaminen on ollut vaikeaa. Mutta en aio ottaa postailusta stressiä. Blogihan tulee jossain vaiheessa myös elämänkaarensa päähän ja sitä aikaa ei voi aina ennalta tietää. Se voi vain alkaa kuihtua kuihtumistaan kunnes ehtyy kokonaan.

Toisaalta olen kesän mittaan tutkaillut tuntojani myös erittäin kiinnostavan yhteistyötarjouksen suhteen. "Ammattibloggaamisessa" olisi kieltämättä houkuttelevia puolia, mutta toisaalta arveluttaa sen homman edellyttämä kirjoittamistahti. Tulisikohan siitä kauheita ahdinkotiloja? Menisikö hohto kivasta harrastuksesta? Ainakin pitäisi uudelleenorientoitua koko juttuun. Uudella puhdilla ja tahdilla.

Potargerin ensimmäinen kasvukausi alkaa olla lopuillaan. Kasvit rehottavat yliaikaisina, osa kasvatuslaatikoista on edelleen tyhjillään ja kiveyskin taitaa jäädä vähän kesken, odottamaan kevättä.

Koska kesä oli viileä ja sateinen, kaikki sato on ollut myöhässä. Mansikka tekee vieläkin marjoja.

Olemme olleet koko kesän omavaraisia salaatin ja perusyrttien suhteen

Nyt kun potageria on katseltu yksi kesä, alkaa kokonaisuus hahmottua. Moni hyötykasvi päätyy ensi kesänä vähän toiseen paikkaan. Myös koristekasvien osuus tulee lisääntymään, varsinkin tuoksuvien.

Huikea daalia

Avomaankurkku

Äitienpäiväruusu viihtyy potagerissa ja on kukkinut kovasti koko kesän

Myös omenasato on tänä vuonna myöhässä ja tavallista heikompi. Nämä lähtevät siskolle pohjoiseen.

Jos saisin puutarhaani vain yhden kasvin, se olisi jättipallohortensia. Sen jalkapallon kokoinen kukinto kestää pitkään ryhdikkäänä myös maljakossa, päinvastoin kuin tavallinen pallohortensia. 

Sadon kanssa ei tänä vuonna siis ole hurrattu, paitsi marjasadon. Kun lapsetkin ovat osallistuneet innokkaasti talkoisiin, olemme saaneet pakasteeseen ennätysmäärän todella hyvälaatuisia mustikoita ja puolukoita. 

 Innostavaa viikkoa!