Laskiaissunnuntain jälkiruuan tulee luonnollisesti olla laskiaispulla. Ensimmäistä vuottaan kotitaloutta opiskeleva seiskaluokkalainen poikani tarjoutui sellaisia itse valmistamaan, koska pullan leipominen oli juuri ollut köksäntunnin aiheena. Sehän kyllä minulle sopi, eli pojan kädet taikinaan heti aamupalan jälkeen.
Opettelimme oikein urakalla pullan pyörittämistä kauniin symmetriseksi ja sileäksi palloksi. Minulle taidon opetti aikoinaan Martta-tätini. Käsi täytyy pitää juuri oikeassa asennossa, jolloin koura muodostaa sopivan pullan muotoa muovaavan kupin. Peukalolla hienosäädetään reunaa samalla kun pyöritetään pullaa. Tosin laskiaispulliemme suuri koko vähän vaikeutti pyörittämistä.
Pojan valmistaessa pullia, minä täytin pakasteesta löytyneitä possun sisäfileitä paistetulla pekonilla, sinihomejuustolla ja kevyesti paahdetulla valkosipulilla.
Paistinarua ei nyt kaapista löytynyt, eli rautalanka sai toimittaa sellaisen virkaa. Täyteyt fileet tiukasti kiinni.
Uunista tuli mahtavat tuoksut ja pian myös mureaksi paistuneet fileet. Niin mureaksi, että kauniiden viipaleiden leikkaaminen osoittautui mahdottomaksi.
Pekoni-sinihomejuusto-valkosipulitäyte maustoi ja mehevöitti rasvattoman fileen.
Kun talossa sattui olemaan perunoita ja pakasteesta löytyi vielä joululta jääneitä peruna- ja lanttulaatikoita, säästyimme kauppaan lähtemiseltä. Valmistin viherpippuri-kermakastikkeen käyttäen sen mausteena fileiden paistolientä. Lisukkeena porkkana-omenaraastetta, jota hieman kypsensin pannulla ja maustoin yrteillä ja hunajatilkalla.
Kokonaisuus oli herkullisen makuinen, mutta pitkänä miinuksena täytyy pitää ruokalajien tylsää yksivärisyyttä. Olisi ehdottomasti pitänyt olla jotain kirkkaan punaista ja heleänvihreää antamassa väritykselle särmää, vaan eipä nyt sattunut kaapista löytymään - eikä kauppaan siis jaksettu lähteä.
Pullan seurana tietysti suuri kupillinen vastajauhetuista pavuista valmistettua maitokahvia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti