Projekti etenee

Juhlapukuprojekti alkaa olla finaalissa.

Päärmäsin eilen illalla helmat ompelukoneella.

Sen jälkeen ajoin vielä saumurilla kapean rullapäärmeen tyllin alareunaan. Käytin alasiepparilankana paksua luonnonvalkoista polyesterilankaa, jolloin saumasta tuli nyörimäisen tiivis ja kiiltävä. Se on yllättävänkin näkyvä yksityiskohta puvun helmassa.

Yön kähmässä vielä liimailimme tyttären kanssa strasseja helman tylliin. Ne lisäävät hohtelevaa vaikutelmaa yhdessä kimaltavapintaisen erikoistyllin kanssa. Vyötärön organzarypytys hohtelee himmeästi sekin.

Ompelustöiden ohessa valmistin perheelle "pikaruokaa". Laitoin lohifileen uuniin jääkaapista löytyneistä tarvikkeista sävelletyn kastikkeen kera. Fileelle ensin suolaa ja mustapippuria myllystä sekä sitruunaviipaleita, sitten ruokakerman sekaan chilikastiketta, dijonsinappia, sitruunamehua, hunajaa ja runsaasti tuoretta tilliä. Kastike sekaisin ja fileelle.

Kalan kanssa tuoreella tillillä maustettua perunamuusia sekä höyrytettyjä porkkanoita, parsa- ja kukkakaalia. Lisukkeeksi appelsiinipunasipulisalaattia.

Yksinkertaista ja helppoa kotiruokaa siis. Kynttilöillä ja pellavaserveteillä saa hiukan hohtoa arkiseen kattaukseen.

Tänään sitten Runebergin kunniaksi Fredrikan torttua kahvin kanssa. Kylläpä maistui hyvälle, varsinkin kun on ollut alkuvuoden lähes kokonaan ilman sokerileivonnaisia.

Vielä pitäisi hoitaa kansalaisvelvollisuutensa ja käydä äänestämässä maalle presidenttiä. Kauniissa, aurinkoisessa pakkasäässä se ei olekaan hullumpi velvollisuus.

Myräkän kourissa

Luonnonolot ovat viime päivinä olleet haasteelliset täällä etelä-Suomessa. Enpä muista vähään aikaan joutuneeni niin kieli keskellä suuta ajelemaan kuin eilen työmatkoilla. Auton keulan edessä näkyi ehkä parin metrin matkalta hiukan tietä tummemmat ajourat, jonka jälkeen joka puolella oli pelkkää valkoista. Jokainen vastaan tullut auto pöläytti lunta tuulilasia kohti ja hävitti ajouratkin hetkeksi näkyvistä. Hernerokkasumua muistuttavan lumipyryn seasta putkahteli näkökenttään poliiseja neonliiveissään, vilkkuvia valoja, paloautoja, hinausautoja, lukuisia autoja ojassa, poikittain tiellä ja toistensa perään ajaneina - häviten taas samantien pöperön sekaan.

Huh. Onneksi nyt on viikonloppu eikä tarvitse lähteä autolla minnekään. Tosin lumipyrykin on loppunut.

Myräkän laannuttua lumi näyttää kodin ikkunoista katsottuna pelkästään kauniilta.

Saunapolku alas rantaan. Sen kulkemiseen tarvittaisiin nyt pitkävartiset saappaat.

Kuurankukkia kuistin ikkunalla

Vanhojenpäivä lähestyy kovaa vauhtia, joten viimeistelen pukua. Sain lopulta eilen vetoketjunkin siististi kiinni (purettu kerran irti).

Ratkaiseva edistysaskel oli monia hienoja hääpukuja ommelleen tekstiilityönopettaja-ystäväni neuvo ommella vetoketju päälikankaaseen kiinni koneella, mutta vuoriin ja välikankaisiin käsin. Olipa hyvä neuvo! Siten se helposti ja lopputuloksesta tuli siisti. Aivan turhaan olin manaillen yrittänyt liittää vetoketjun yhdellä koneompeleella kiinni kerralla sekä pääli- että tuki-, että väli-, että vuorikankaaseen.

Puvun vuorikankaaseen on kiinnitetty vaaleanpunainen silkkikangaslappu, johon on kirjailtu Wanhan tyttöni nimi sekä vanhojenpäivävuosiluku. 

Puvun helmataftilla päällystetty nappi vähentää piilovetoketjuun kohdistuvaa painetta erittäin tyköistuvaksi mitoitetulla uumalla sekä peittää vetoketjun lukon.

Puvusta puuttuvat enää helmapäärmeet ja strassien liimaaminen helman tylliin, joka on tyttären specialtehtävä.

Marraskuun postauksessani näkyy puvun tähänastisia strassi- ja helmikoristeluita;

http://rakasvanhavalkoinentaloni.blogspot.com/2011/11/prinsessahuumaa-keskella-kaamosta.html

Ja kuvaa valmiista iltapuvusta pukkaa täältä kotiompelimostani heti kun siihen pisteeseen päästään -eli toivottavasti ihan pian!

Mansikkapaikkoja

Vanhan talon peruskorjaus on yllättävän suurimittainen projekti. Tekemistä tuntuu riittävän loputtomiin. Siitä huolimatta aina jokin lista puuttuu tai johto roikkuu odottaen paikalleen asentamista. Hommaa vuosikaudet eteen päin puskettuaan huomaa, että lapset ovat kasvaneet itseä pidemmiksi ja ensimmäinen harmaa hius ilmestynyt päähän.

Aluksi rakentaminen oli tietysti täysi kaaos. Mutta vaikka tilat ovatkin pikkuhiljaa muokkautuneet asuttavaan kuntoon, niin siitä lähtien kun ostettiin talo, on takaraivossa jatkuvasti jyskyttänyt tekemistä odottavien hommien loputon lista. Niihin kiinnittyy helposti kaikki huomio, eikä talossa mukavalla tolalla olevia asioita välttämättä  niin aktiivisesti näe. Niitäkin kuitenkin on.

Kuten Oman Kodin eteinen, johon on aina kiva tulla, kylmästä maailmasta.

Tai yläkerran kaunis viistokattoinen kylppäri, jossa suihkukin on nautinto

Kattoikkunan alla on viihtyisä aamu- ja iltahuone

                                                             

Vanhat natisevat portaat hallitsevat tätä kapeaa ja korkeaa taloa. Vaikka ne ovat myös todella rasittavat, niin kuitenkin pidän niistä.

Portaat ylimmästä kerroksesta alas päin. Kapea mitoitus 30-luvulta.

Pohjakerroksen porrastasanne. Suoraan edessä saunan ovi, oikealla tyttären kammarin ovi avoinna, vasemmalla valopöydän kulma ja käynti ulos, tekniikkatilaan, vessaan, varastoon ja tulevaan kodinhoitotilaan.

Siis tänne. Kiihkeästi odotettu pohjakerroksen pyykkitupa tulee olemaan tärkeä tila. Sitten ei tarvitse enää kuskata kasoittain vaatteita kolmen kerroksen väliä ylös ja alas, jyrkkiä ja kapeita portaita. Peilioven takana talvivaate- ym. varasto.

Kodinhoitohuone on vielä vähän vaiheessa, kuten kuvasta näkyy. Mutta tekeillä.

Yläkerran makuuhuoneemme on myös ihana paikka. Meillä on erityisen hyvät patjat (Tempur) ja sänkyyn on niin ihanaa iltaisin asettua. Varsinkin kun useimmiten siinä vaiheessa todella paljon väsyttää. Ranskalainen parveke pariovineen aamuauringon suuntaan on myös kiva. 

Mutta muutoin huone on ärsyttävästi kesken. Esimerkiksi miehen rakentama sänky on vielä maalaamatta (juu, minun homma).

Tähän makuuhuoneeseemme haaveilen pönttöuunia. Sillä seinällä, mikä ei tuossa kuvassa näy, on piippu ja vanha Porin Matin paikka. Kermanvalkoinen tai vaaleanharmaa pönttöuuni sopisi siihen nätisti. Talvi-iltoina olisi ihanaa nukahtaa tulen risahteluun. Ja aamulla herättyään kävellä lämpöisen uunin vierestä kylppäriin.  

Pönttöuunin kanssa samaan huoneeseen sopisi Kirsikkapuu-tapetti. Vaikkapa vain yhdelle seinälle. Sekä 30-luvulta lähtöisin oleva kristallikruunu, joka on tällä hetkellä sisääntulokuistilla.

     

Keväthaaveita

Vuodenajan tunnelma on selvästi muuttunut. On kevättä ilmassa. Enää ei innostakaan hyggeily  kynttilänvalossa.  Olen alkanut kaivata kesää

Kun katsoo etupihan hankia, on vaikea uskoa, että kesällä omenatarhassamme näyttää tältä. Mikä vihreys ja valo!

Sain valkoiset pelargoniat juurtumaan. Ihme, että se tapahtui keskellä talvea, sillä aiemmin en ole keväälläkään aina onnistunut pelargonien juurruttamisessa.

Pitäisi ostaa multaa ja istuttaa pelargonit ruukkuun. Kaikki samaan. Haluaisin kasvattaa suuria, monilatvaisia ja -vuotisia pelargoneja. Sellaisia, mitä Martta-tädillä oli aina kuistillaan.

Viime keväisiä ruukkukukkia meidän kuistilta 

Riippapelargonia

Kiinanruusun taimi nupulla...

... ja kukkansa avanneena.

Ihana valkoinen pelargonia. Turkoosissa ruukussa, tietysti.

Pienimuotoinen käsityöprojektikin tuli tehtyä. Ikeasta ostettu kylppärinmatto on suloisen pehmeä varpaiden alla, mutta valitettavasti parikymmentä senttiä liian pitkä nuorison käytössä olevaan pohjakerroksen vessaan. Koska erityisesti isot lapset kaikkine elämän haasteineen tarvitsevat aamuisin niin pehmeän vessanmaton kuin mahdollista, se täytyi lyhentää sopivaksi.

Lyhentämisen jälkeen maton päistä piti leikata muutama rivi nukkaa, jotta ne sai uudelleen päärmättyä.

Nyt matto istuu paikkaansa ja teinien varpaat saavat lempeän vastaanoton uuteen päivään 

Onkohan kesänkaipuu kukkaisunelmineen sekoittanut pään, sillä olen toden teolla alkanut himoita tätä vanhaa Ritva Kronlundin Kirsikkapuu-tapettia:

Miten olisi pieni facelifting yläkerran makuukammariimme? Tosin tuo tapetti pakottaisi ottamaan vakavasti myös pönttöuuniunelman, joka on roihunnut rinnassa jo vuosikaudet. 

Sille olisi muuten melkein valmis paikkakin makuukammarissa, piipun kupeessa...

Yksin kotona

Päivä alkoi tohinalla, mies ja lapset yökyläkavereineen päättivät lähteä rinteeseen. Etsittiin housuja, sukkia, monoja, pipoja, suojalaseja, lumilautoja, kinattiin niistä ja neuvoteltiin kohtuulliset kompromissit, hoputettiin kylppärin oven takana. Pakattiin matkaan eväitä, rahoja, nenäliinoja, huulirasvoja, puhelimia.

Viimein kaikki olivat löytäneet tamineensa ja pakkautuneet autoon, jonka takavalot hävisivät pian tienmutkaan. Mikä ihmeellinen hiljaisuus ja rauha! 

Ah ihana vapaapäivä! 

Talven riemuja

Talvi näyttäisi asettuneen tännekin. Se on saanut eloa lapsiin, jotka ovat alkaneet viihtyä pihalla.

Minulla taas on farkun nappi alkanut puristaa syksyisen intensiivisen kotoilu- ja leipomisputken seurauksena. Itse asiassa se nappi ei mene tällä hetkellä kiinni.

Hankin siis jumppa- ja kuntosalikortin läheiseen kuntokouluun, joka toimii uimahallin yhteydessä. Uinti saunoineen on taivaallinen päätös jumpalle ja kuntosaliponnisteluille.

Vähennän nyt myös  mutakakkupäivityksiä, rakkaat lukijat. Olen määrännyt itseni herkkulakkoon siihen saakka, kunnes housunnappi jälleen menee kiinni.

Siis kevytruokaa. Onneksi on keksitty keitot ihanine liemineen. Tänään syntyi kanakeitto kookosmaitoliemeen. Se oli tosi helppo ja keitosta tuli niin herkullinen, että laitan reseptin talteen tänne:

2,5 litraa vettä
1-2 prk kookosmaitoa
3 kanaliemikuutiota
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus suolaa
ripaus chilitahnaa
loraus soijakastiketta
porkkanaviipaleita (perunankuorimisveitsellä suoraan kuoritusta porkkanasta)
paprikaviipaleita
pieni kukkakaali
pieni parsakaali
600-800 g kananfilettä suikaleina
pari kourallista täysjyvämakaroneja
persiljaa pinnalle jos haluaa ja löytyy

Paluu arkeen

Joulu on ohi viimeistään nyt nuutinpäivänä, perusarkeakin on takana jo viikon verran. Elämä on nopeasti asettunut tavallisiin uomiinsa, tuli roihuaa takoissa ilta illan perään ja lasten läksykirjat ovat löytäneet vakiopaikkansa keittiön pöydältä, jolla vallitsee taas tuttu sekamelska.

Juhlaherkut ovat vaihtuneet arki-iltaisin kattilallisiksi jauheliha-, siskonmakkara-, tai lohikeittoa. Se tuntuu oikeastaan ihan mukavalta.

Piparkakkutalostakin oli pari päivää sitten enää rippeet jäljellä. Nyt ei enää niitäkään.

Vaikka se olikin tietysti välttämätöntä, oli vähän haikeata hajottaa piparkakkutalo. Olihan se kuukauden ajan luonut ympärilleen salaperäistä valoaan.

Pieni välähdys keskitalven juhlasta kuitenkin vielä nähtiin, kun toinen joulukaktus puhkesi kukkaan heti joulun jälkeen. Vähän niin kuin uudenvuodenyön taivaan olisi vielä yllättäen valaissut yksittäinen rakettikuvio muun räiskeen jo vaiettua.